Lausunnossaan työ- ja elinkeinoministeriölle Akava kannattaa esitystä siinä mainituin perustein.
Akava kannattaa oikeusministeriölle antamassaan lausunnossa avoimuusrekisterin perustamista Suomeen ja toteaa, että toimeenpanossa on hyvä kiinnittää huomiota siihen, että raportoinnin hallinnollinen taakka pysyy niin kevyenä kuin lainsäätäjä on sen tarkoittanut.
Akava pitää lausunnossaan opetus- ja kulttuuriministeriölle lakiluonnosta pääosin perusteltuna ja toteaa muun muassa, että ehdotetut muutokset edellyttävät joustavaa tiedonkulkua ja tiivistä yhteistyötä toimijoiden kesken.
Akava toteaa lausunnossaan oikeusministeriölle muun muassa, että jo laissa tulisi nykyistä paremmin asettaa ne kriteerit, joilla lain vaikuttavuutta arvioidaan. Se vaatisi sitä, että laissa selkeästi tunnistetaan, että mitä sillä tavoitellaan ja sen jälkeen asetetaan mittarit, millä tavoitteeseen pääsyä arvioidaan.
Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK lausuvat ympäristöministeriölle antamassaan lausunnossa, että palkansaajakeskusjärjestöjen kanta ehdotettuun uuteen ilmastolakiin riippuu siitä, miten hyvin YK:n Pariisin ilmastosopimuksen ja ILO:n oikeudenmukaisen siirtymän suuntaviivat saadaan kirjoitettua lakiin sisään ennen sen antamista eduskunnalle.
Lausunnossaan valtiovarainministeriölle Akava kannattaa toimia, joiden avulla voidaan estää mahdollisuuksia kiertää veroja ja välttää verojen maksua silloin, kun ne tosiasiallisesti kuuluvat maksettavaksi. Sen vuoksi Akava kannattaa esitystä.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.