Lausunnossaan sosiaali- ja terveysministeriölle Akava ei kannata Kela-korvausten leikkaamista ja toteaa muun muassa, että leikkaukset aiheuttanevat lisäpainetta julkiselle sektorille ja voivat hankaloittaa entisestään palveluihin pääsyä.
Lausunnossa työ- ja elinkeinoministeriölle Akava muun muassa puoltaa esityksen mukaisesti otto-oikeuden jättämistä esityksen ulkopuolelle. Akava kuitenkin kannattaa kilpailulain uudistamista, sen lisätessä merkittäväsi kuluttajien hyötyjä sekä ehkäistessä markkinoiden keskittymistä.
Työ- ja elinkeinoministeriölle antamassaan lausunnossa Akava muun muassa kannattaa, että turpeesta luovuttaessa toimialan työvoiman sopeuttaminen sekä elinkeinojen monipuolistaminen tapahtuu nimenomaan oikeudenmukaisen vähähiilisen talouden siirtymän suuntaan.
Lausunnossaan sosiaali- ja terveysministeriölle Akava kannattaa esitystä esityksestä ilmenevin perusteluin.
Akava kannattaa lausunnossaan sisäministeriölle hallituksen esityksen tavoitteita selkeyttää vastaanottopalveluihin ja kotoutumispalveluihin liittyvää sääntelyä.
Akava kannattaa lausunnossaan työ- ja elinkeinoministeriölle luonnosta hallituksen esitykseksi kotoutumisen edistämisestä annetun lain ja kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta annetun lain muuttamisesta koskemaan tilapäistä suojelua.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.