Lausunnossaan oikeusministeriölle Akava kannattaa julkisuuslainsäädännön ajanmukaistamista ja julkisuusperiaatteen laajaa ja oikeudenmukaista toteutumista niin hallinnon, tiedonsaannin, varainkäytön kuin vallankäytön suhteen, muttemme tässä vaiheessa ota kantaa esitettyihin malleihin. Akava painottaa myös nykyistä tehokkaampaa väärinkäytösten estämistä sekä harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunnan keinojen lisäämistä myös julkisella sektorilla.
Akava kannattaa lausunnossaan opetus- ja kulttuuriministeriölle ehdotettua muutosta subjektiivisen kokoaikaisen varhaiskasvatusoikeuden palauttamiseksi. Akava toteaa, että varhaiskasvatus luo perustan lapsen koko koulu- ja oppimispolulle. Hallitusohjelman kirjaus kolmiportaisen tuen mallin ulottamisesta varhaiskasvatukseen on myös Akavan tavoite. Mallin avulla varmistetaan lapsen oikeus tarvittavaan tukeen ja ennaltaehkäistään ongelmien pahenemista.
Akava kiinnittää lausunnossaan ulkoministeriölle huomiota muun muassa työsopimuslain 12 luvun 3 pykälään, jonka perusteella vahingonkorvauksesta vähennetään maksettu työttömyysetuus.
Akava toteaa lausunnossaan valtiovarainministeriölle muun muassa, että tiedossa olevien suunnitelmien perusteella ansiotulojen verotus näyttää kiristyvän vuonna 2020. Akavan mielestä ansiotuloverotuksen kiristämistä tulee välttää. Kotitalousvähennys on ollut menestystarina. Sen avulla Suomeen on syntynyt kokonaan uusi toimiala, joka tarjoaa kotitalouspalveluita ja on merkittävä työllistäjä. Akava kannattaa ulkomailta tulevan palkansaajan lähdeveron alentamista 35 prosentista 32 prosenttiin.
Akava lausuu työ- ja elinkeinoministeriölle antamassaan lausunnossa muun muassa, että yrityksen johdon ja työntekijöiden tulee olla säännöllisessä vuorovaikutuksessa työpaikan arjessa ja keskustella työhön, sen järjestelyihin ja kehittämiseen liittyvistä asioista. Akava pitää tärkeänä, että tällaista yhteistoimintaa tulee harjoittaa kaikilla työpaikoilla ja muinakin kuin kriisiytyneinä aikoina.
Akava toteaa lausunnossaan sosiaali- ja terveysministeriölle, että esityksen tavoite kaikkein heikoimmassa asemassa olevien eläkeläisten aseman parantamisesta on tärkeä ja esitetty korotus on toteutettu oikeista lähtökohdista.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.