Valtionvarainministeriön vuoden 2024 talousarvioehdotus pitää sisällään ensimmäiset uuden tutkimus- ja kehitysrahoituslain mukaiset menot. Niiden suuntaamisen kokonaisuus on osin perusteltu, mutta hallituksen pitää muistaa korkeakoulujen merkitys Suomen tulevaisuudelle. Kyseessä on vasta valtiovarainministeriön esitys ja lopulliset hallituksen päätökset tehdään parin viikon päästä budjettiriihessä.
Akava, Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liitto ovat mukana järjestöjen yhteisessä kannanotossa TKI-rahoituksen lisäämisen puolesta. Muut allekirjoittajat ovat Arene, EK, Sivistystyönantajat, Unifi, Teknologiateollisuus ja Tulanet. Allekirjoittajat korostavat, että TKI-toiminnan panostuksia on alettava lisätä suunnitelmallisesti kevään 2022 kehysriihessä.
Järjestöt vaativat pikaisia ja pitkäjänteisiä ratkaisuja Suomen tutkimus- ja innovaatiotoiminnan vahvistamiseksi. Järjestöt ovat laatineet viiden tavoitteen listan, joilla Suomen TKI-toiminta saadaan kasvuun kohti 4 prosentin tavoitetta.
– Vireä tutkimus- ja kehitystyö yliopistoissa kehittää yhteiskuntaa ja työelämää laajasti. Sen avulla varmistetaan osaavan työvoiman saatavuutta, painottaa Professoriliiton puheenjohtaja Jouni Kivistö-Rahnasto.
Akava painottaa, että uuteen hallitusohjelmaan pitää sisällyttää kirjaukset lisäpanostuksista varhaiskasvatukseen, koulutukseen, osaamiseen ja tutkimukseen. Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen riittävillä resursseilla varmistetaan vahva osaamisen pohja elinikäiselle oppimispolulle.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.