Akavan ja sen jäsenliittojen tavoitteena on, että akavalaiset menestyvät ja voivat hyvin työurallaan.
Korostamme neuvotteluja työmarkkinakriisin ratkaisemiseksi. Olemme esittäneet ehdotuksemme, joista Akavan hallitus on päättänyt, pääministeri Petteri Orpolle ja ehdottaneet neuvottelujen aloittamista, mutta emme ole saaneet vastakaikua tälle. Siitä huolimatta katsomme, että ehdotuksemme auttaisivat saavuttamaan osaamiseen perustuvaa kasvua nykyisessä vaikeassa talous- ja työllisyystilanteessa. Niiden avulla luotaisiin myös luottamusta ja tulevaisuudenuskoa. Teemme töitä paremman työelämän puolesta.
Olemme ehdottaneet ratkaisuja, joiden avulla voitaisiin saavuttaa tasapainoa hallituksen työelämää koskeviin esityksiin sekä saada niille yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä. Kokonaistarkastelu muutoksista ja niiden vaikutuksista on tärkeää. Mielestämme tulisi etsiä järjestöjen ja hallituksen yhteistyöllä ja neuvotteluilla keinot, joilla saavutetaan työllisyysvaikutuksia.
Kokosimme tärkeitä kysymyksiä vastauksia ulosmarsseista, joita järjestetään Akavan koordinoimana 6. helmikuuta.
Kansainvälistä vammaisten päivää vietetään vuosittain 3.12. Päivä on tärkeä muistutus siitä, että vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuus jää edelleenkin toteutumatta yhteiskunnassamme. Sosiaali- ja terveysministeriön alaisen Vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunnan (VANE) selvityksen mukaan peräti 75 prosenttia vammaisista henkilöistä oli kokenut syrjintää edellisten 12 kuukauden aikana.
Järjestimme 28. marraskuuta 2023 presidenttiehdokkaille keskustelutilaisuuden, jonka aiheena oli nuoret ja nuorten hyvinvointi sekä hyvä työelämä nuorille. Ohesta voit katsoa tallenteen.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.