Kesätyöseteli ei oikeuta alipalkkaukseen – näin se toimii
Kesätyösetelillä palkkaavan työnantajan on noudatettava työehtosopimuksia ja työlainsäädäntöä täysimääräisesti. Nuorelle tulee esimerkiksi maksaa palkkaa samoin perustein kuin, jos hänet olisi palkattu ilman kesätyöseteliä.
Terve kilpailu työvoimasta on toimivien työmarkkinoiden edellytys
Jos työmarkkinat toimisivat kuin täydelliset markkinat, asiantuntija kohtaisi työtä hakiessaan kaikki itselleen relevantit avoimet työpaikat yhdellä kertaa.
Syrjintä ei katoa vaikenemalla
Pride-kuukauden alkaessa on syytä muistuttaa, että sateenkaari-ihmisten oikeudet eivät toteudu ilman aktiivista työtä niiden puolesta.
Suomi EU:n jäsen 30 vuotta: onnistumiset ja epäonnistumiset
Kun Eurooppa-päivänä 9. toukokuuta juhlistamme Suomen 30-vuotista EU-jäsenyyttä, on hyvä hetki pohtia, millaisia vaiheita jäsenyystaival on tuonut meille. Mukaanmeno eurooppalaiseen yhteistyöhön ei ollut läpihuutojuttu aikanaan. Vaikka esimerkiksi ammattiyhdistysliike, elinkeinoelämä ja tiedotusvälineet kampanjoivat Eurooppaan menon puolesta, silloisen pääministeri Esko Ahon täytyi uhata eroamisella, jollei mukaan hypätä. Kansanäänestyksessä yli puolella Suomen alueista enemmistö äänesti jäsenyyttä vastaan.
Yhdistelmävakuutus pitää viedä lainsäädäntöön
Yhdistelmävakuutuksen perusteella palkansaaja voisi yhdistää työttömyysturvassa mahdollisia yritystoiminnan tulojaan ja näin vakuuttautua tulojenmenetykseltä nykyistä laajemmin.
Laadukkaat kotoutumispalvelut ovat kuntien vetovoimatekijöitä
Alkanut vuosi tuo Suomen kunnille suuria muutoksia. Kuntien vastuulle siirtyvät työllisyyspalvelujen ohella myös kotoutumisen palvelut.