
Akava: TKI-panostukset jäivät budjettiriihessä sivuosaan
Akava kiittää hallitusta siitä, että työllisyystavoitetta nostettiin budjettiriihessä olennaisesti. Akavan mielestä panostukset työllisyyden ja kasvun edellytysten vahvistamiseksi jäivät kuitenkin puolitiehen. Lisäksi tulevaisuuden kannalta tärkeät TKI-panostukset jäivät pitkälti tekemättä.

Juha Kirstilä Akavaan johtavaksi asiantuntijaksi
Akava vahvistaa vaikuttamisen toimintoaan. Valtiotieteiden maisteri Juha Kirstilä aloittaa Akavassa johtavana asiantuntijana 15. syyskuuta 2020. Hänen tehtäviinsä kuuluvat muun muassa sidosryhmäyhteydet, vaikuttajaviestintä sekä puheenjohtajan ja tiedontuotannon avustaminen.

Akava Works ja PTT: Koulutus, perhetilanne, ikä ja sukupuoli vaikuttavat osakkuuden saamiseen
Tuore Akava Works -selvitys osoittaa, että Suomessa osakkuuden yrityksissä saavat useammin korkeasti koulutetut, perheelliset ja hieman alle 40-vuotiaat miehet.

Akava: Työllisyystoimista on päätettävä budjettiriihessä
Akava korostaa, että syyskuun budjettiriihessä on tehtävä päätöksiä työllisyystoimista, jotka mahdollistavat 75 prosentin työllisyysasteen saavuttamisen. Budjettiriihessä on löydettävä päätösperäiset toimet 30 000 uudesta työpaikasta.

Kutsu medialle: Akavan tiedotustilaisuus 27.8. kello 13
Tervetuloa Akavan tiedotustilaisuuteen torstaina 27.8. kello 13–14

Sture Fjäder jatkaa Akavan puheenjohtajana
Akavan liittokokous valitsi Sture Fjäderin Akavan puheenjohtajaksi äänin 578–292. Fjäder on toiminut Akavan puheenjohtajana vuodesta 2011 alkaen. Toisena ehdokkaana Akavan puheenjohtajaksi oli Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut YKAn palvelujohtaja Maria Teikari. Liittokokous pidettiin 25. elokuuta Helsingissä ja siinä olivat edustettuina 33 Akavan jäsenliittoa.