”Jotain on jäänyt myös itse paitsi” – tunnetut isät muistuttavat vanhemmuuden ainutlaatuisuudesta Akavan kampanjassa
Akavan isänpäiväviikon kampanjassa Vesa Vierikko, Timo Ritakallio ja Ari Tolppanen pohtivat vanhemmuuttaan.

Palkansaajajärjestöt: Aikuiskoulutustukea pitää uudistaa ilman katkoja
SAK, Akava ja STTK vaativat, että aikuiskoulutustuen lakkauttamisen valmistelu on keskeytettävä ainakin siksi aikaa, kun sosiaali- ja terveysministeriön työuran aikaista jatkuvaa oppimista kehittävä työryhmä työskentelee ja etsii keinoja aikuiskoulutuksen kehittämiseksi. Nykyaikataulu uhkaa johtaa katkoksiin työikäisten osaamisen kehittämisessä, vaikka suunnan tulisi olla päinvastainen.

EK, KT, SAK, Akava ja STTK aloittavat keskinäiset eläkeuudistusneuvottelut
Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK aloittavat maan hallituksen pyynnöstä keskinäiset neuvottelut eläkeuudistuksesta. Järjestöjen tavoitteena on laatia yhteinen ehdotus valtiovallalle uudistuksen toteuttamisesta tammikuun 2025 loppuun mennessä.

Hae Akavan opiskelijoiden puheenjohtajistoon tai opiskelijaneuvoston jäseneksi
Akavan opiskelijoiden valtuuskunta kokoustaa viimeistä kertaa nykyisellä kokoonpanollaan perjantaina 10. marraskuuta. Valtuuskunta valitsee kokouksessa Akavan opiskelijoille uuden puheenjohtajan, kaksi varapuheenjohtajaa ja neljä jäsentä opiskelijaneuvosoton vuodelle 2024.

SAK, Akava ja STTK: Työrauhatyöryhmän mietintö on yksipuolinen eikä paranna työrauhaa
Hallitusohjelman työrauhaa koskevia kirjauksia on valmisteltu pikavauhtia työ- ja elinkeinoministeriön työryhmässä. Työryhmän toimikausi on päättymässä 15.10. SAK, Akava ja STTK eivät ole tyytyväisiä lainvalmisteluun ja jättävät mietintöön yhteisen eriävän mielipiteen.

Paremman työelämän puolesta
Suhtaudumme Akavassa kriittisesti ja osin erittäin torjuvasti hallituksen työelämäuudistuksiin, jotka heikentäisivät työntekijän turvaa ja toisivat epävarmuutta työmarkkinoille ja työelämään. Ehdotamme kuitenkin sopimisen tietä ja haluamme hakea ratkaisuja yhteistyössä, jotta voimme välttää työmarkkinoiden kriisiytymisen.