Kohti parempaa Eurooppaa

Yritysvastuusta turvapaikkapolitiikkaan – EU:lla on tänä vuonna edessään merkittäviä ihmisoikeuskysymyksiä

Euroopan unioni on tärkeä vaikuttamiskanava Suomen kansainvälisessä ihmisoikeuspolitiikassa. Vuoden 2021 suuria ihmisoikeuskysymyksiä ovat turvapaikanhakijoiden asema ja ilmastopolitiikan suunta.

28.1.2021
Lue lisää

Valta vaihtuu Yhdysvalloissa: mitä se tarkoittaa EU:lle?

Donald Trumpin ulkopolitiikkaa on ollut tempoilevaa. Yksi asia on kuitenkin ollut selvä: ”Amerikka ensin”-asenne. Se on johtanut neljän viime vuoden aikana Yhdysvaltain irtautumiseen monista kansainvälisistä sopimuksista ja instituutioista. Tämä on lisännyt kansainvälisen yhteistyön epävarmuutta myös Euroopassa.

8.12.2020
Lue lisää

Euroopan talouden elpyminen koronasta on samalla myös hyppy uuteen

Suomi ja maailmantalous eivät enää palaa ennalleen kun koronakriisistä noustaan. Tämä kriisi on ollut poikkeuksellinen monin tavoin. Usein kriisien vaikutuksia yliarvioidaan lyhyellä aikavälillä ja aliarvioidaan pitkällä aikavälillä. Kun koronakriisi on vihdoin takana, mihin voi vielä mennä vuosi, moni asia arjessamme voi palata hämäävänkin tutulle raiteelleen.

1.12.2020
Lue lisää

Kriisit ja viisaudet

EU-viisauden keskeisiin hokemiin kuuluu tämä: jokainen kriisi voimistaa. Epäilen vahvasti. Olen istunut parlamentissa jo kahdeksan vuotta ja nähnyt erilaisia kriisejä. Osa niistä on itse asiassa heikentänyt järjestelmää lähinnä sen takia, että kriisit ja niiden ratkaisut ovat horjuttaneet kansalaisten uskoa toimijoiden luotettavuuteen.

26.11.2020
Lue lisää

Työvoitto – rahahanat kiinni oikeusvaltiorikkureilta

Saavutimme työvoiton oikeusvaltioperiaatetta koskevassa päätöksentekoprosessissa viime viikolla, kun kolmikantaneuvottelut Euroopan parlamentin ja jäsenmaita edustavan neuvoston välillä saatiin viimein päätökseen sen puheenjohtajamaan Saksan johdolla.

11.11.2020
Lue lisää

Suomella on mahdollisuus luopua turpeesta EU:n tuella

Turpeen poltosta luopuminen on yksinkertaisin ilmastoteko, jonka Suomi voi tehdä. EU:n oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta on mahdollista saada siihen tukea. Tukirahoja voidaan Suomessa käyttää myös muihin kohtaisiin kuin turpeesta luopumiseen.

3.11.2020
Lue lisää