Nyt on panostettava koulutukseen, tutkimukseen ja innovaatioihin
Euroopan keskuspankilla, EKP:lla, ei ole EU:n perussopimuksen mukaan oikeutta ostaa suoraan jäsenvaltioiden liikkeelle laskemia velkapapereita. Se olisi setelirahoitusta.
Hajoaako maailmankuva?
Mitä nyt siihen reagoimaan, ajattelin ensin. Ehkä vastahakoisuus johtui politiikan selkäydinreaktiosta. Ennen kuin ajatus on ehtinyt aivoihin, selkäranka on jo päätellyt, että siitä tulee vain ristiriitoja ja politiikassa pyritään välttämään herkästi ristiriitoja, vaikka se samalla elää niistä.
Alustatyöstä puuttuu pysyvyyden tarjoama turvallisuus, mutta joustot tuovat vapautta
Alustatalous tarkoittaa taloudellisen toiminnan muotoa, jossa ihmiset myyvät, ostavat, jakavat, lainaavat ja vuokraavat tavaroita ja palveluita digitaalisten alustojen välityksellä. Alustat toimivat linkkinä kahden tahon välillä. Artikkelimme tarjoaa katsauksen alustatyön piirteistä ja siihen liittyvästä lainsäädännöstä.
EU ei voi arkailla arktisen alueen asioissa
Arktisen alueen merkitys on kasvussa. Runsaat luonnonvarat metsistä mineraaleihin, strateginen sijainti sekä ilmastonmuutokselle poikkeuksellisen herkkä luonto luovat intressien verkon, jossa EU:n on kyettävä luovimaan suurvaltojen Kiinan, Venäjän ja Yhdysvaltojen kanssa.
Pienet varmistavat sote-palvelujen saatavuuden
Akavan mielestä hallitus unohti sote-esityksessään pienyritykset ja ammatinharjoittajat, vaikka ne ovat keskeinen voimavara tasa-arvoisen ja kustannustehokkaan palvelujärjestelmän toteuttajina. Suomen Yrittäjien sote-alan jäsenistä valtaosa on alle neljän hengen yrityksiä.
Työmatkat eivät akavalaisillakaan palaa entiselleen
Koronapandemia romahdutti työmatkailun. Korona-aikana työmatkailu on yhä enemmän polarisoitunut, Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n neuvottelupäällikkö Oksa toteaa. Matkojen tarvetta punnitaan tarkkaan uusien työtapojen yleistyttyä, mutta myös terveyden ja työturvallisuuden takia sekä ympäristösyistä.