Tehdään yhdessä suomalaisesta työelämästä syrjimätön
Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat perus- ja ihmisoikeuksia. Tämä tarkoittaa, että henkilöön liittyvät tekijät, kuten sukupuoli tai seksuaalinen suuntautuminen, eivät saa vaikuttaa ihmisten mahdollisuuksiin saada koulutusta, työllistyä tai saada palveluja.
Panostamalla työhyvinvointiin ja työkykyyn voimme saavuttaa miljardiluokan säästöt
Työhyvinvoinnin kehittämisen ja työkykyä uhkaavien ongelmien ennaltaehkäisyn pitää olla hallituksen toimissa kärkisijoilla. Kyse on miljardiluokan asiasta, jos pystymme vähentämään sairauspoissaoloja ja ennaltaehkäisemään työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä.
Tulevaa kohti vaikuttavasti ja yhdessä
Sydämeni pohjasta kiitän lämpimästi luottamuksesta ja valinnastani Akavan puheenjohtajaksi seuraavalle nelivuotiskaudelle. Lupaan olla luottamuksenne arvoinen.
Osaaminen on EU:n menestyksen avain
Me Akavassa haluamme, että Eurooppa panostaa voimakkaasti tieteeseen, tutkimuksen ja kestävään kehitykseen. Tavoitteenamme on osaava ja sivistynyt Eurooppa, jossa on vankka talouskasvu sekä toimivat sisämarkkinat ja liikkuvuus.
Sanoista tekoihin – hyvä, kestävä ja tasapainoinen työelämä nuorille
Olen yhdessä Akavan opiskelijoiden ja liittojemme kanssa tehnyt reilun vuoden ajan töitä nuorten ja opiskelijoiden hyvinvoinnin ja muiden heille tärkeiden teemojen puolesta. Mitä olemme tehneet, mitä on työn alla ja mitä tavoittelemme?
Työ paremman työelämän puolesta jatkuu
Suomen talous kaipaa korjausta ja työmarkkinoille tarvitaan uudistuksia. Ratkaisut pitää löytää yhdessä ja toisiimme luottaen. Nyt on aika avata ovi neuvotteluille. Tästä olemme viestineet monin tavoin viime aikoina.