Suomen kolmas Euroopan unionin puheenjohtajuuskausi on loppumaisillaan. Tammikuusta ruorin vääntäjäksi astuu Kroatia. On aika arvioida, miten puheenjohtajuus onnistui ja mitä saatiin aikaan.

Suomi teki EU-puheenjohtajamaana esityksen unionin monivuotisesta budjetista 2. joulukuuta 2019. Tulitus alkoi heti. Saksasta tuli näkemyksiä, että EU:n vuosien 2021–27 rahankäyttöä paisutetaan liikaa. Portugalin pääministeri tuomitsi esityksen aivan liian pienenä. Lähipäivinä kaikki ilmoittavat, että väärin valmisteltu ja ruusujen sijasta on jaossa lähinnä risuja. Tämä on täysin odotettua, kun eri osapuolet siirtyvät neuvotteluasetelmiin.

Euroopan komission lähiaikoina julkistettava toimintaohjelma saattaa olla SE kaikkien aikojen tärkein. Haasteet ovat mittavat.

Sekä Juha Sipilän että Antti Rinteen tulevan hallituksen EU-linjassa on monia yhtäläisyyksiä. Molemmat ovat toimivan ja lisäarvoa tuottavan EU:n puolella ja kannattavat niin sanottua yhteisömetodia, jossa komissio on aloitteiden tekijä. Jäsenyys Euroopan unionissa on itsestään selvä asia ja oikeusvaltioperiaatteet kunniassa. Kummassakin ohjelmassa on koko joukko samoja edistettäviä kysymyksiä digitalisaatiosta kauppapolitiikkaan ja turvallisuuskysymyksiin asti.

EU:n asialistan kärjessä ovat tekoälyn, vähähiilisen talouden ja kiertotalouden, digitalisaation ja robotisaation kaltaiset aiheet. Ne muokkaavat perusteellisesti taloutta ja työmarkkinoita. Samanaikaisesti on meneillään kiihtyvä maailmanlaajuinen innovaatio-, tutkimus- ja osaamiskilpailu, jossa Eurooppa on mukana. Yhteiskunnalliset tietotaidot korostuvat yhä monimutkaisemmissa yhteiskunnissa ja esimerkiksi erilaisten valeuutisten vuoksi. Tiedon, taidon ja sivistyksen merkitys korostuu yhä enemmän kaikessa EU:n toiminnassa.