Suomen esitys EU:n budjetista ansaitsee sekä ruusuja että risuja

Suomi teki EU-puheenjohtajamaana esityksen unionin monivuotisesta budjetista 2. joulukuuta 2019. Tulitus alkoi heti. Saksasta tuli näkemyksiä, että EU:n vuosien 2021–27 rahankäyttöä paisutetaan liikaa. Portugalin pääministeri tuomitsi esityksen aivan liian pienenä. Lähipäivinä kaikki ilmoittavat, että väärin valmisteltu ja ruusujen sijasta on jaossa lähinnä risuja. Tämä on täysin odotettua, kun eri osapuolet siirtyvät neuvotteluasetelmiin.

3.12.2019

Suomen esitys on yritys hakea välilinjaa Saksan kaltaisten niukkalinjaisten nettomaksajamaiden ja reippaampaa rahankäyttöä puoltavien Etelä- ja Itä-Euroopan maiden välillä. Komission alkuperäinen esitys oli 1,11 prosenttia jäsenmaiden bruttokansantulosta, Suomen 1,07 prosenttia. Esimerkiksi Euroopan parlamentti ajaa 1,3 prosenttia.

Toisena merkittävänä kysymyksenä ovat rahankäytön painopisteet. Isoimpana niistä olisi niin sanotut uudet ja vahvistetut kohteet, joihin sisältyy tutkimusohjelma Horizon for Europen, vaihto-ohjelma Erasmus+:n ja muuttoliikkeen kaltaisia kysymyksiä. Suomen esityksessä näiden osuus (32,8 prosenttia) on kuitenkin pienempi kuin komission alkuperäisessä (35,1 prosenttia). Toisena ja kolmantena olisivat maatalous ja koheesiorahastot kumpikin noin 30 prosentin osuudella.

Suurin pelko on kuitenkin siinä, että jäsenmaat pienentävät edelleen esimerkiksi tutkimuksen ja koulutuksen osuutta. Tämä on nähty ennenkin.

Ranska on niin sanotun maatalouslobbyn kärkiveturi. Koheesiovaroja eli rakennerahastoja puolustaa iso eteläisten ja itäisten jäsenmaiden liittoutuma. Uusien tulevaisuusinvestointien luontevat isot puolustajat olisivat Saksa ja Iso-Britannia. Jälkimmäinen on brexit-kurimuksessa ja Saksa vahtii lähinnä budjetin kokoa sisällön ollessa siihen nähden toissijainen kysymys.

Juuri sisältö- ja lisäarvokeskustelun vähäisyys on EU:n budjettikehyksistä päätettäessä valitettavaa. Mitä unioniin panostetulla eurolla saadaan aikaan, miten se luo lisäarvoa kansalaisille? Suomessakin on ajoittain näkyvissä niin sanottu saantovirus. Ajattelun kärjessä on, tuleeko Suomeen viisi miljoonaa enemmän tai vähemmän (= saanto), eikä miten paljon lisäarvoa tuottavaksi kokonaisuus tulee.

Huomionarvoista on, että budjetin varoista käytettäisiin vastaisuudessa ilmastotoimenpiteisiin neljännes – tavalla tai toisella. Epävarmaa on kuitenkin, syntyykö euroalueelle oma budjettilohko ja mihin sen varat käytettäisiin. Mielenkiintoinen yksityiskohta budjetissa on myös niin sanottu oikeudenmukaisen siirtymän rahasto (Just Transition Fund). Ensisijaisesti kyse on uudesta koulutusrahastosta, jossa ilmastonmuutoksen vuoksi työpaikkansa menettäneitä koulutettaisiin uusiin ammatteihin. Suomessa pitäisi jo alkaa miettiä käyttökohteita tälle rahastolle.

Suomen esitys oli konservatiivinen, mitä tulee unionin omien tulonlähteiden vahvistamiseen. Komission esityksen päästökauppavarat, yhteisöverot ja muovimaksut ovat kutistuneet vain jälkimmäiseen eli muovimaksuihin. Omien tulojen kasvattaminen vähentäisi niin sanottujen netto- ja bruttosaajamaiden välistä haitallista kiistelyä budjetista. Edistyksellisenä sitä voi taas pitää yrityksissä kytkeä kansalais- ja demokratiavapauksia EU-varojen käyttöön. Läpimurto tässä asiassa ei valitettavasti ole itsestään selvää.

Akavan näkökulmasta Suomen puheenjohtajakauden esitys saa sekä ruusuja että risuja. Suurin risukasa tulee tulevaisuusinvestointien osuuden pienentämisestä. Avoimempi suhtautuminen unionin omiin varoihin sekä euroalueen omaan budjettiin olisi ollut tervetullut. Ruusukimppu on varmastikin annettava siitä, että Suomi ei ole lähtenyt Ruotsin kaltaiselle yleisnihkeälle alasajolinjalle. Kehittämisen estävä nihkeily kun oli pitkään Suomen päälinja euroalueen vahvistamisessa Hansa-liiton vanavedessä. Iso lisäkukka on annettava siitä, että Unkarin Suomi-hyökkäyksistä huolimatta oikeusvaltion lippua on pidetty korkealla.

Esitys oli myös taktisesti oiva. Se on aseteltu suurin piirtein ”kirkko keskelle kylää”-mallisesti monien ristiin vetävien toiveiden keskelle. Tasaiset haukut eri puolilta ovat aina varma merkki tästä.

Tarkkoja rahalukuja ei tässä vaiheessa kannata pyöritellä. Päätöksiä ei ole odotettavissa ennen joulua ja Kroatia asettuu puheenjohtajamaan paikalle tammikuusta. Useimmat veikkaavat, että lopullinen budjettisopu syntyy vaikeiden vääntöjen jäljissä vasta ensi vuoden heinäkuussa alkavalla Saksan kaudella.

EU maksaa keskimäärin sata euroa suomalaiselle. Rahaa tulee tietysti takaisin. Silti EU ei ole etupäässä rahanjakolaite, vaan rauhankone, luo vienti- ja työmahdollisuuksia, liittää oppilaitoksia ja korkeakouluja yhteen, on ilmasto- ja ympäristöasioiden veturi sekä maailman suurin kehitysyhteistyön harjoittaja. Tämä kannattaa muistaa tulevienkin budjettivääntöjen aikana.

Lisätietoja:

Markus Penttinen

Markus Penttinen

Kansainvälisten asioiden päällikkö

+358407728861