Kaksi vuotta ei tunnu järin pitkältä ajalta. Jos sen sijaan kaksivuotisen kauteni jakaa päiviin, kertyy kipparointipäiviä Akavan opiskelijoiden puheenjohtajana yhteensä yli 700. Tässä on luku, joka paremmin hahmottaa sitä, miten monesta merkityksellisestä päivästä omassa elämässäni on ollut kyse. Valtavan paljon olen oppinut ja kasvattanut osaamistani. On ollut ilo tutustua ja tehdä yhteistyötä Akavan toimiston upean väen ja akavalaisten liittojen toimijoiden kanssa. Kiitos saamastani luottamuksesta ja mahdollisuudesta kehittyä, joskus epämukavuusalueellakin.
Valtiotieteiden maisteri Elina Sojonen on valittu koulutuspolitiikan johtavaksi asiantuntijaksi pääasiallisina vastuualueinaan jatkuva oppiminen ja ammattikorkeakoulupolitiikka. Tehtävä kuuluu Akavan vaikuttamisen toimintoon.
YK:n ilmastokokous alkoi 2. joulukuuta Puolan Katowicessa. Kokouksessa tavoitteena on muun muassa saada päätökseen neuvottelut Pariisin sopimuksen säännöstöstä, jonka mukaan sopimuksen mukaisia kansallisia toimia arvioidaan.
Akavan opiskelijat on valinnut puheenjohtajaksi vuodelle 2019 Maria Jokisen, joka edustaa opiskelijatoiminnassa Tekniikan akateemisia. Hän on Akavan opiskelijoiden historian ensimmäinen ammattikorkeakoulutaustainen puheenjohtaja.
Akava puolustaa nykyistä ansiosidonnaisen työttömyysturvan järjestämistapaa. Se kannustaa jokaista palkansaajaa hankkimaan itselleen ansioihin perustuvan turvan työttömyyden varalle. Selvitysmies Mauri Kotamäki pohti raportissaan ”Kohti vakuuttavampaa ansioturvaa” kolmea vaihtoehtoa yleisen ansiosidonnaisen työttömyysturvan toteuttamiseksi. Hän luovutti sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta laatimansa raportin ministeri Pirkko Mattilalle tänään.
Myös ammattijärjestöjen kannattaa kokeilla rohkeasti uusia keinoja ja kanavia tavoittaakseen nuoria kohderyhmiä. Akava pilotoi Uraguru-chattibotin markkinointia sosiaalisen median vaikuttajien avulla. Tulokset yllättivät positiivisesti.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.