Akava toteaa Opetushallitukselle antamassaan lausunnossa koskien perusopetuksen oppilaan oppimisen ja osaamisen arvioinnin täsmentämistä muun muassa, että koulujärjestelmään kohdistuvat muutokset edellyttävät aina opettajien ja esihenkilöiden jatkuvaa ja järjestelmällistä kouluttamista. Lisäksi Akava painottaa, kuinka tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti järjestetty perusopetus on avainasemassa yhteiskunnan ja yksilöiden tarpeita palvelevan oppivelvollisuuden laajentamisen yhteydessä.
Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK toteavat lausunnossaan ulkoministeriölle muun muassa, että Suomi käyttää suhteessa BKT:hen pohjoismaisittain vähän rahaa työttömien palveluihin ja palkkatukeen. Ihmisoikeuksien suojelusta ja edistämisestä todetaan, että uhrilla on lain mukaan oikeus saada sukupuolisyrjinnästä tai muusta syrjinnästä hyvitystä. Ottaen huomioon, että kyse on ihmisoikeuksien loukkaamisesta, hyvitykset ovat Suomen olot huomioon ottaen mitättömiä.
Akava katsoo lausunnossaan opetus- ja kulttuuriministeriölle laadukkaan varhaiskasvatuksen luovan perustan lapsen koko koulu- ja oppimispolulle. Laadukas varhaiskasvatus on myös ratkaisevassa roolissa naisten työelämään osallistumisen, työelämän tasa-arvon sekä perheiden arjen sujuvuuden parantamisessa. Riittävä ja koulutettu henkilöstö on laadukkaan varhaiskasvatuksen perusta.
Akava toteaa työ- ja elinkeinoministeriölle antamassaan lausunnossa muun muassa, että ilmastotoimia tehtäessä on vältettävä elinkeinoelämän toimintaedellytyksien vaikeuttamista sekä listaa Akavan mielestä keskeisiä keinoja energiajärjestelmän hiilineutraaliustavoitteen toteuttamiseksi ja mahdollisia painopisteitä Suomen ilmastonmuutokseen liittyvään TKI-toimintaan.
Akava korostaa sosiaali- ja terveysministeriölle antamassaan lausunnossa, että tulevassa sote-uudistuksessa järjestämisvastuussa olevan maakunnan tulee pystyä tosiasiallisesti ohjaamaan sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuutta siten, että sujuvien palveluketjujen luominen on mahdollista. Keskeistä on mahdollistaa erilaiset yhteistyörakenteet mm. niin kuntiin jäävien hyvinvointia edistävien tehtävien kuin eri sote-toimijoiden kesken.
Palkansaajakeskujärjestöt SAK, Akava ja STTK pitävät valtiovarainministeriölle antamassaan lausunnossa hallituksen esitystä pääosin kannatettavana.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.