Suomen talous kaipaa korjausta ja työmarkkinoille tarvitaan uudistuksia. Ratkaisut pitää löytää yhdessä ja toisiimme luottaen. Nyt on aika avata ovi neuvotteluille. Tästä olemme viestineet monin tavoin viime aikoina.
Paremman työelämän puolesta -studiolähetyksemme tiistaina 6.2. kello 14–16 tuo esille ratkaisuesityksemme sekä tunnelmia tapahtumapaikoilta. Puheenjohtajamme Maria Löfgren kertoo, miksi ryhdyimme toimiin ja mitä ehdotamme työmarkkinoiden kriisin ratkaisemiseksi. Käymme haastattelemassa ulosmarssi- ja liittoväkeä Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Tervetuloa seuraamaan!
Korostamme neuvotteluja työmarkkinakriisin ratkaisemiseksi. Olemme esittäneet ehdotuksemme, joista Akavan hallitus on päättänyt, pääministeri Petteri Orpolle ja ehdottaneet neuvottelujen aloittamista, mutta emme ole saaneet vastakaikua tälle. Siitä huolimatta katsomme, että ehdotuksemme auttaisivat saavuttamaan osaamiseen perustuvaa kasvua nykyisessä vaikeassa talous- ja työllisyystilanteessa. Niiden avulla luotaisiin myös luottamusta ja tulevaisuudenuskoa. Teemme töitä paremman työelämän puolesta.
Olemme ehdottaneet ratkaisuja, joiden avulla voitaisiin saavuttaa tasapainoa hallituksen työelämää koskeviin esityksiin sekä saada niille yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä. Kokonaistarkastelu muutoksista ja niiden vaikutuksista on tärkeää. Mielestämme tulisi etsiä järjestöjen ja hallituksen yhteistyöllä ja neuvotteluilla keinot, joilla saavutetaan työllisyysvaikutuksia.
Kokosimme tärkeitä kysymyksiä vastauksia ulosmarsseista, joita järjestetään Akavan koordinoimana 6. helmikuuta.
Akavan ajankohtaisseminaarissa 1. joulukuuta keskusteltiin hallitusohjelmassa olevista työelämän ja sosiaaliturvan heikennyksistä ja niiden vaikutuksista. Seminaarissa esiteltiin keskeisiä tuloksia selvityksestä, joka kartoitti akavalaisten näkemyksiä muutosten valmistelusta sekä tuore työttömyys- ja lomautuskatsaus.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.