Laki yksityisyyden suojasta työelämässä raamittaa pelisäännöt työntekijöiden tietojen käsittelyyn ja rekisteröimiseen, huumetesteihin, henkilö- ja soveltuvuustesteihin, terveydentilatietojen käsittelyyn, tekniseen valvontaan ja sähköpostin käyttöön. Lähtökohtana on, että työelämän tietosuoja-asioita edistetään yhteistoiminnassa työntekijöiden ja työnantajan kesken.
Palkka on vastine tehdystä työstä. Vastine voi olla rahan lisäksi muutakin, vaikkapa asunto- tai autoetu. Palkan osia voivat olla aikaan, tehtävien vaativuuteen, suoritukseen ja tulokseen perustuvat erät sekä erilaiset lisät.
Lomauttaminen tarkoittaa työnteon ja palkanmaksun väliaikaista keskeyttämistä siten, että työsuhde pysyy muutoin voimassa. Lomauttaminen voidaan toteuttaa myös säännöllistä työaikaa lyhentämällä.
Perustietoa työstä, työelämästä ja työelämän pelisäännöistä nuorille.
Palkansaajien keskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK eivät hyväksy yhteistoimintalakiin esitettyjä muutoksia ja ovat jättäneet yhdessä eriävän mielipiteen lain muuttamista koskevaan mietintöön.
Rekrytoinneissa tehdään paljon tiedostamattomia päätöksiä ja valintoja. Toisinaan tämä saattaa johtaa siihen, että rekrytoijat toimivat syrjivästi ja vastoin yhdenvertaisuuslakia. Rekrytointiprosesseja voidaan muovata syrjintää ehkäiseviksi ja monimuotoisuutta vaaliviksi.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.