Sopimusjärjestelmä mahdollistaa paikallisen sopimisen niissä asioissa, joista työlainsäädäntö sallii toisin sopimismahdollisuuden ja joista työnantaja- ja työntekijäliitot ovat yhdessä sopineet. Työehtosopimukset turvaavat vähimmäisehdot työntekijöille, mutta määrittävät melko kiinteästi alan palkkatason, ehkäisevät yritysten välistä epätervettä kilpailua työehdoilla sekä tuovat työrauhan ja vakauden työmarkkinoille.
Paikallisen sopimisen tarpeet vaihtelevat ala- ja yrityskohtaisesti. Paikallisessa sopimisessa voi olla kyse palkankorotusten tasosta ja kohdentumisesta, työaikajärjestelyistä, lomarahoista ja niiden maksamisen ajankohdasta jne. Liitot sopivat yhdessä, kuka on henkilöstön näkökulmasta sopijaosapuolena kussakin paikallisesti mahdollisesti sovittavassa asiassa. Monissa asioissa sopijaosapuolena voi olla luottamusmiehen sijaan henkilöstöryhmä tai yksittäinen työntekijä.
Erityisesti korona-aikana, mutta myös globalisaation ja teknologian kehittyessä, yritysten rakenteet ja tilanteet vaihtelevat. Tämä edellyttää paikallisen sopimisen edistämistä. Kyse on ennen kaikkea siitä, miten sitä voidaan edistää niin, että työntekijöiden vähimmäisehdot ja asema voidaan riittävällä tavalla turvata, jotta sopiminen ei tarkoita direktio-oikeuden lisäämistä tai palkka- tai työehtojen heikentämistä.
Mitä tasaveroisempi neuvotteluasema työpaikalla on, sitä todennäköisempää on, että sopiminen edistyy. Melko laajoja sopimismahdollisuuksia ei hyödynnetä nykyisinkään. Miten paikallisen sopimisen teoreettinen lisääminen edistäisi paikallista sopimista, jos siihen ei käytännössä ole edellytyksiä?
Valtiovarainministeriön talouspoliittisessa raportissa (2021:6) Talouskasvun edellytykset tulevaisuudessa: Lähtökohdat, suunnat ja ratkaisut
korostetaan, että paikallinen sopiminen kohentaisi osaavan työvoiman saatavuutta. Miten nykyinen sopimusjärjestelmä ja nykyiset paikallisen sopimisen mahdollisuudet estävät osaavan työvoiman saatavuutta? Osaavaa työvoimaa voidaan houkutella kohtuullisella palkkatasolla ja työehdoilla. Nykyinen järjestelmähän mahdollistaa paremmin sopimisen.
Raportissa todetaan myös, että paikallinen sopiminen voi kohentaa yritysten kannusteita investoida, mutta tätäkään ei ole perusteltu tarkemmin. Mitä alhaisemmat työvoimakustannukset ovat, sitä enemmän yrityksillä on varaa investoida, voi toki todeta. Kilpailukykysopimuksessa sovittu nollakorotus ja sosiaalivakuutusmaksujen miljardiluokan siirrot työnantajilta palkansaajille eivät kuitenkaan merkittävästi lisänneet investointeja.
Suomi kaipaa talous- ja työllisyyskasvua. Kuten VM:n raportissa todetaan, tarvitsemme panostuksia koulutukseen ja osaamiseen, työssä jaksamista on parannettava ja työssä jatkamista on tuettava. Nuorten syrjäytymistä on ehkäistävä, kotihoidontukea on tarkasteltava ja työperäistä maahanmuuttoa ja maahanmuuttajien työllistymistä on lisättävä.
Paikallisen sopimisen lisäämisen tueksi ei raportissa ole esitetty laskelmia, joilla voidaan osoittaa sen hyödyt esimerkiksi työllisyyteen.
Paikallinen sopiminen on oivallinen osa sopimusjärjestelmää. Sen tarve kasvaa jatkossa, jotta tuottavuutta ja joustavuutta voidaan lisätä työpaikkatasolla. Sopimisen tulee kuitenkin hyödyttää sekä työnantajaa että työntekijöitä. Lähtökohtana ei voi olla vain työvoimakustannusten leikkaaminen. Työelämän pitää olla oikeudenmukaista ja kannustavaa myös työntekijöille. Henkilöstöä pitää palkita hyvästä tuloksesta. Paikallisesta sopimisesta pitää tehdä myönteinen kannustin työntekijöille. Jotta sopiminen on aidosti tarpeen, se on reilua ja oikeudenmukaista.
Lisätietoja:
