Opetusalan Ammattijärjestö OAJ nimeää vuosittain Vuoden koulun, oppilaitoksen tai päiväkodin kilpailun perusteella. Tänä vuonna sen voittanut Könönpellon koulu on 240 oppilaan 1–6 luokkien peruskoulu. Esikaupunkialueella toimiva koulu antaa lisäksi esiopetusta 40 lapselle.
Könönpelto on positiivisen ryhmässä oppimisen koulu eli niin sanottu Pro-koulu. Positiivinen lähestymistapa näkyy muun muassa onnistumisista ”narauttamisena”, ja koulussa juhlitaan yhteiseen pottiin kerättyjä onnistumisia. Koulussa pyritään ilmapiiriin, jossa jokainen voi olla oma itsensä. Huomiota kiinnitetään hyviin käytöstapoihin.
Könönpellon koulussa osallistetaan oppilaita opetussuunnitelman mukaisesti. Esimerkiksi oppilaskunnan edustajaa kuullaan, kun kouluun rekrytoidaan henkilöstöä.
Pienten koulun eli esiopetuksen sekä ykkös- ja kakkosluokkien kehittämistyö on laadukasta ja esi- ja alkuopetuksen yhteistyö on sujuvaa.
Koulu saa kiitosta myös henkilöstön työhyvinvoinnista ja yhteisöllisyydestä huolehtimisesta. Korona-aikanakin on järjestetty yhteisöllisyyttä ja työstä palautumista vahvistavia tempauksia, mitkä ovat tärkeitä haastavissa poikkeusoloissa opetus- ja kasvatustyötä tekeville.
Kunniamaininta Kaanaan päiväkodille
Raisiolainen Kaanaan päiväkoti palkittiin Vuoden päiväkoti 2021 -kunniamaininnalla.
Päiväkodin työtä pidettiin kokonaisuudessaan esimerkkinä laadukkaasta varhaiskasvatuksesta. Toiminta on varhaiskasvatussuunnitelman mukaista, ja lapset oppivat taitoja niin pienryhmissä kuin lähiympäristössäkin. Päiväkoti on saanut vanhemmat mukaan kasvatustyöhön. Kaanaassa toimii aktiivinen vanhempainkerho, ja päiväkodin ja kotien välinen viestintä on säännöllistä.
Perusteluissa kiinnitettiin huomiota myös työhyvinvointiin ja henkilöstön pysyvyyteen. Opettajat ja muut tutut aikuiset seuraavat lapsia ikäryhmän mukana, mikä vahvistaa lasten kokemusta turvallisesta oppimisympäristöstä. Päiväkoti tekee yhteistyötä Kaanaan koulun kanssa, jonne lasten on helppo siirtyä esiopetuksen jälkeen.
OAJ on palkinnut kouluja vuodesta 1991
Vuoden koulun 2021 sekä kunniamaininnan saajan valitsi OAJ:n hallitus.
Lisätietoa kilpailusta ja edellisvuosina Vuoden koulu, päiväkoti tai oppilaitos -kilpailun voittaneet: oaj.fi/arjessa/vuoden-koulu-oppilaitos-tai-paivakoti
Yhteyshenkilöt:
erityisasiantuntija Riina Mäkelälammi, OAJ, puh. 050 330 1211
rehtori Päivi Malkki, Könönpellon koulu, puh. 040 543 9921
päiväkodinjohtaja Tarja Äikäs, Kaanaan päiväkoti, puh. 040 651 4759