Yrittäjä vai palkansaaja?

Olen topakka ja tykkään itsenäisestä työskentelystä, jossa voin päättää missä, milloin ja miten teen työtä. Työ ei ole kuitenkaan koko elämä, vaan haluan, että aikaa ja energiaa jää myös muulle elämälle. Näin ajattelee varmasti moni meistä ja pohtii, olisiko yrittäjyys palkkatyön sijaan tai sen rinnalla sopiva työnteon muoto.

3.9.2021

Anu Tuovinen

Viime vuosina työelämään on hiipinyt työn murroksessa uusi käsite ”kevytyrittäjyys”, joka ensi alkuun kuulostaa näppärältä mahdollisuudelta jotenkin ”keventää” tai ”helpottaa” työtä ja yrittämistä. Se on kuitenkin hämäystä. Kyseessä on laskutuspalveluyritysten markkinointikikka palveluilleen, jotka sinänsä toki auttavat yrittäjää hoitamaan tietyt paperihommat, jolloin aikaa vapautuu varsinaiseen tekemiseen.

Raja yrittäjän ja palkansaajan välillä tuntuu toisinaan hämärtyvän työn ja tehtävien ulkoistusten myötä. Työsuhteen tunnusmerkistö määrittelee, milloin kyseessä on työsuhde. Aidon yrittäjyyden tunnistamisessa olennaista on kuitenkin tarkastella sitä, onko työtä tekevä riippuvaisessa asemassa toimeksiantajasta ja kuka kantaa riskin. On siis käytettävä kokonaisharkintaa.

Kevytyrittäjä on juridisesti yrittäjä siinä missä muutkin kaikkine vastuineen ja velvoitteineen. Hänen pitää ymmärtää ja osata järjestää itse sosiaali- ja eläketurva, samoin työterveyspalvelut.

Yrittäjän paras turva on yrittäjän eläkevakuutus, YEL. Eläkevakuutus on pakollinen 18–67-vuotiaalle pää- tai sivutoimiselle yrittäjälle, jonka yrittäjätyö on kestänyt vähintään neljä kuukautta yhtäjaksoisesti ja työtulo on vähintään 8 063,57 euroa (vuonna 2021). On tärkeää määritellä työtulo vastaamaan todellista työpanosta, sillä sen perusteella määräytyy eläkkeen lisäksi myös muu sosiaaliturvan taso, kuten vanhempainpäiväraha, työkyvyttömyyseläke, sairauspäiväraha ja työttömyyskorvaus. Lisäksi on tärkeää, että yrittäjä laskee sosiaalivakuutusmaksunsa tarjoamansa palvelun hintaan eikä tingi turvan tasosta.

Työttömyysturvassa on vielä kehitettävää. Moni haluaisi työskennellä rinnakkain työsuhteessa ja yrittäjänä. Nykytilanteessa vaadittavaa työssäoloehtoa voi kuitenkin kerryttää vain toisesta kerrallaan. Samaan aikaan ei voi olla vakuutettuna sekä palkansaajan että yrittäjän työttömyyskassassa. Tähän epäkohtaan vastaisi molemmat työn muodot yhdistävä yhdistelmävakuutus. Se pitäisi ottaa käyttöön nopeasti.

Yrittäjyys on oikeastaan elämäntapa, jossa työ ja vapaa aika kietoutuvat helposti yhteen. Pitää myös sietää enemmän epävarmuutta. Se ei sovi kaikille. Olen itsekin loppujen lopuksi melko turvallisuushakuinen. Arvostan työsuhteen tuomaa turvaa, säännöllistä kuukausituloa ja sitä, että työnantaja hoitaa puolestani sosiaalivakuutusmaksut. Eläkettä kertyy, osaamisen päivittämiseen tarjotaan mahdollisuuksia ja työterveyshuollon palvelut ovat hyödynnettävissä sujuvasti. Yrittäjän vapaus tuo myös vastuita ja riskit on kannettava itse, olipa kyseessä yksinyrittäjä tai työnantajayrittäjä. Siitä näkökulmasta yrittäjyydessä ei ole mitään ”kevyttä”.

Hyvää yrittäjän päivää, olette nimikkopäivänne ansainneet!

Lisätietoja:

Anu Tuovinen

johtava asiantuntija

+358 50 308 6943

Lue lisää aiheesta