Akava: Pitkäjänteiset työllisyystoimet jäivät budjettiriihessä pääosin tekemättä, työllisyystavoite jää saavuttamatta

Hallituksen budjettiriihen päätökset uusista työllisyystoimista jäivät Akavan mielestä niukoiksi. Akava pitää myönteisenä, että riihessä luovuttiin osittain tutkimuksen ja tieteen rahoituksen leikkauksista. Ilmastopolitiikassa päätökset lisätoimista päästöjen vähennystavoitteen toteutumiseksi ovat tärkeitä.

9.9.2021

– Jäämme kauas kehysriihen päätöksestä vahvistaa työllisyystoimin julkista taloutta 110 miljoonalla eurolla. Se oli alun perinkin vaatimaton tavoite julkisen talouden alijäämään nähden. Hallituksen pitäisi kyetä tekemään tehokkaita työllisyystoimia, jotka lisäävät työllisten määrää, alentavat työttömyyttä ja vahvistavat julkista taloutta, sanoo Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.

– Kannatamme hallituksen täsmätoimia työvoiman saatavuuden parantamiseksi, joita kansliapäällikkö Juha Majasen johtama työryhmä ehdotti. Esimerkiksi opintotuen tulorajojen korottaminen parantaa nuorten työllisyyttä. Työllisyyspolitiikassa tarvitaan kuitenkin myös toimia perusasteen koulutuksen varassa olevien työllisyyden parantamiseksi, Fjäder toteaa.

– Akava on esittänyt sovittelujärjestelmän uudistamista ja voimavarojen vahvistamista. Olemme pettyneitä, kun hallitus ei tehnyt päätöstä valmistelun aloittamisesta, Fjäder jatkaa.

TKI-tavoite karkaa kauas

Akava pitää välttämättömänä, että saamme tutkimus- ja kehittämispanostukset nostettua neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuonna 2030.

– Toivoimme Akavassa budjettiriihestä päätöksiä merkittävistä TKI-lisäpanostuksista ensi vuonna. Myönteistä oli kuitenkin päätös TKI-kannustimesta. Onhyvä, että hallitus luopui ensi vuoden osalta aikeista leikata tieteen ja tutkimuksen rahoitusta. Kevään kehysriihen leikkauspäätös, joka koskee Suomen Akatemian kautta jaettavaa rahoitusta vuodesta 2023 alkaen, olisi pitänyt kuitenkin perua, sanoo Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen.

Julkisen talouden alijäämä on liian suuri

– Suomen talouden kasvukyvyn ongelmat ovat budjettiriihen jälkeen ennallaan. Riihessä ei olennaisesti vahvistettu kasvun edellytyksiä eikä aloitettu rakenteellisia uudistuksia, joita tarvittaisiin koulutus- ja innovaatiopolitiikassa, verotuksessa ja työmarkkinoiden kehittämisessä. Työllisyysasteen nostaminen on välttämätöntä kestävyysvajeen pienentämiseksi. Työllisyysaste on tärkeä mittari: sen nousu yhdellä prosenttiyksiköllä parantaa julkisen talouden rahoitusasemaa noin 800 miljoonalla eurolla, Sorjonen painottaa.

Osaavan työvoiman saatavuusongelmiin saatiin ratkaisuja

Akavan mielestä on myönteistä, että hallitus sujuvoitti budjettipäätöksillään työ- ja oleskelulupamenettelyjä. Akava korostaa, että näiden päätösten lisäksi tarvitaan uusia päätöksiä pysyvistä oleskeluluvista ulkomaiden kansalaisille, jotka ovat suorittaneet Suomessa korkeakoulututkinnon ja kannustaa jatkamaan vaikuttavia toimia ulkomaalaisten opiskelijoiden määrän kasvattamiseksi.

– Akavalla on valmius kehittää työttömyysturvaa niin, että se edistää työllisyyttä ja kannustavuutta. Seuraamme tarkoin, että jatkoselvitys yksinyrittäjien toimeentulosta ja sosiaaliturvasta johtaisi yhdistelmävakuutuksen toteuttamiseen ensi kevään kehysriihessä, Fjäder sanoo.

Verotuksen pitkäjänteinen kehittäminen tärkeää

– On myönteistä, ettei kehysriihessä päätettyä 100–150 miljoonan euron veronkorotusta kohdennettu ansiotulojen verotukseen. Hallitukselta puuttui kuitenkin rohkeutta katsoa verotuksessa eteenpäin. Pidämme edelleen verotuksen vaalikauden yli kestävää kokonaisuudistusta tarpeellisena. Siinä kevennettäisiin työn verotusta ja painopistettä siirrettäisiin haitan ja kulutuksen verottamiseen. Hallitus ansaitsee kuitenkin kiitoksen kotitalousvähennyksen parantamisesta sekä vähennyksen enimmäismäärässä että korvausprosentissa, Sorjonen huomauttaa.

Sisäisen turvallisuuden resurssit pitää varmistaa pitkällä aikavälillä

– Poliisin, puolustusvoimien, rajavartiolaitoksen ja tullin toimintaedellytykset ovat toimivan ja turvallisen yhteiskunnan perusta. On hyvä, että sisäisen turvallisuuden määrärahoja voitiin lisätä budjettiriihessä. Korostamme kuitenkin, että sisäisen turvallisuuden rahoitus pitää taata pidemmällä aikavälillä yli hallituskausien, Fjäder toteaa.

Yhteyshenkilöt

puheenjohtaja Sture Fjäder
Puh. +358400609717

pääekonomisti Pasi Sorjonen
Puh. +358505575271