Suomen Psykologiliitto: Psykologien rooli hyvinvointialueella kaipaa kirkastamista

Kevätkokoukseensa 18.5.2024 kokoontunut Suomen Psykologiliiton liittovaltuusto kehottaa erityisesti julkista sektoria kehittämään psykologien roolia organisaatioissaan. Psykologien laajan osaamisen arvo tulisi tunnistaa hoidon ja arvioinnin lisäksi myös kehittämistehtävissä.

20.5.2024

Psykologien osaamista olisi mahdollista hyödyntää nykyistä laajemmin ja vaikuttavammin. Psykologin osaamista tarvitaan tutkittuun tietoon perustuvien hoitomenetelmien kohdentamisen suunnittelussa, kouluttamisessa, työnohjauksessa ja vaikuttavuuden arvioinnissa.

Mielenterveyden ongelmien juurisyyt ovat kompleksisia ja siksi mielenterveyttä hoitavan on osattava huomioida asiakkaan kokonaistilanne. Psykologien asiantuntemusta tulisikin hyödyntää osaltaan niin ennaltaehkäisevässä työssä, perustason palveluissa kuin erikoissairaanhoidossa. Psykologin asiantuntemusta tarvitaan myös tilanteissa, joissa mielenterveyspalveluita ostetaan ulkopuoliselta tuottajalta, jotta hankinnat ovat laadukkaita ja toteutetaan tarkoituksenmukaisella tavalla.

Mielenterveyden häiriöiden hoidossa hyvinvointialueilla tulee ottaa käyttöön porrasteinen hoitomalli, jossa asiakas ohjataan kattavan arvion pohjalta saamaan juuri hänen tarpeisiinsa vastaavaa hoitoa ilman viivettä. Arvionmukainen hoito on voitava aloittaa ilman, että rutiininomaisesti ensin tarjotaan tilanteeseen sopimattomia palveluita. Psykologeilla on asiantuntemusta arvioida ja hoitaa lievempien mielenterveyshäiriöiden lisäksi vaikea-asteisempia ja komplisoituneempia tilanteita, joita kohdataan erikoissairaanhoidon lisäksi perustason palveluissa.

Hyvinvointialueiden taloudellinen tilanne haastaa mielenterveyden hoitoa

Hyvinvointialueilla on taloudellisesti vaikeaa ja esimerkiksi lomautuksia suunnitellaan. Säästöpaineet terveydenhuollossa kohdentuvat monella hyvinvointialueella varhaiseen ja ennaltaehkäisevään tukeen, mikä herättää huolta erityisesti lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnista. Kun ennaltaehkäisystä ja peruspalveluista säästetään, kasvaa erikoissairaanhoidon kuormitus entisestään.

– Psykologiliitto on huolissaan hyvinvointialueiden rahoituksesta, toteaa Suomen Psykologiliiton puheenjohtaja Jari Lipsanen

– Erikoissairaanhoito on todella kuormittunut jo nyt ja tilanne vain pahenee entisestään, mikäli hyvinvointialueet säästävät mielenterveyspalveluista ja ennaltaehkäisevästä työstä.

Hyvinvointialueilla on ollut vaikeuksia rekrytoida psykologeja. Psykologiliitto muistuttaa, että Suomessa ei kuitenkaan ole pulaa psykologeista, sillä psykologeja valmistuu jatkuvasti enemmän kuin jää eläkkeelle ja tahti on vain kiihtymässä seuraavina vuosina. Hyvinvointialueiden tuleekin panostaa työoloihin ja -ehtoihin ollakseen houkutteleva työnantaja. Psykologiliiton toteuttama työolotutkimus toi ilmi, että johtamisella on merkitystä psykologien työtyytyväisyydelle. Johtavat psykologit esihenkilöinä voivatkin olla hyvinvointialueilla vetovoimatekijä. Se, että hyvinvointialueet ovat hyviä työnantajia, on edellytys sille, että alueet voivat täyttää tehtävänsä ja tarjota laadukkaita palveluja.

Yhteyshenkilöt

Jari Lipsanen
Puheenjohtaja
Suomen Psykologiliitto ry
Puh: 045 720 1097

jari.lipsanen@psyli.fi

Linkit

Psykologien työolotutkimus

Suomen Psykologiliitto on psykologien ammattijärjestö. Psykologiliitto edistää jäsentensä palkka- ja ammatillisia etuja sekä työllisyyttä. Liitto pyrkii myös vaikuttamaan psykologeja ja mielenterveyttä koskevaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja lainsäädäntöön.

_ _

Tiedotteen alkuperäinen julkaisuaika 18.5.2024 13.22|