Insinööriliitto IL: Työllisten määrä kasvaa, avoimia työpaikkoja vähemmän

Työllisyys on säilynyt hyvällä tasolla työttömien määrän kasvusta ja heikosta työvoiman kysynnästä huolimatta. Heinäkuussa 20–64-vuotiaiden työllisyysaste oli 77,4 prosenttia.

30.8.2024

Insinööriliiton ekonomisti Paavo Hurrin mukaan heikko taloussuhdanne näkyy työmarkkinalukujen kehityksessä, mutta työllisyys on silti säilynyt hyvällä tasolla. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 15–74-vuotiaita työllisiä oli heinäkuussa 54 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Samalla kuitenkin vastaavassa ikäluokassa työttömien määrä on kasvanut vuodentakaisesta 34 000:lla. Määrä on tosin vähentynyt viime keväästä.

Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan työttömiä työnhakijoita oli heinäkuussa 306 000. Määrä on kasvanut viime vuoden heinäkuusta 27 000:lla.

– Heikko taloussuhdanne näkyy keskeisten työmarkkinalukujen kehityksessä. Vaikka työttömyys on kasvanut, niin työllisyys on säilynyt hyvällä tasolla ja myös työllisten määrä kasvanut. Suhdanne on kehittymässä parempaan suuntaan ja talouden odotetaan lähtevän kasvuun syksyn aikana. Positiivinen vire välittyy myös työmarkkinoille, Insinööriliiton ekonomisti Paavo Hurri sanoo.

Työllisten määrän kasvusta huolimatta työvoiman kysyntä on kuitenkin vähentynyt merkittävästi alkuvuoden aikana. Heinäkuussa avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin noin 25 000, mikä on 28 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Laskua on tapahtunut siis yli 50 prosenttia. Tammikuussa avoimia työpaikkoja oli 87 000.

– Heikko kysyntä näkyy erityisesti avoimien työpaikkojen vähentymisenä. Taso on alhaisempi kuin viime vuoden heinäkuussa, mutta heikentynyt erityisesti alkuvuodesta. Työvoiman kysyntä kuitenkin kasvaa talouden elpyessä, Hurri sanoo.

Heikentyneen kysynnän lisäksi pitkäaikaistyöttömyys on lähtenyt kasvuun. Heinäkuussa yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli yli 98 000, mikä on 6 400 enemmän kuin vuotta aiemmin. Myös korkeasti koulutettujen työttömyys on kasvanut.

– Vaikka työllisyys on edelleen hyvällä tasolla, edelleen tarvitaan toimia kasvun ja työllisyyden vauhdittamiseksi. Korkeasti koulutettujen työllistymispalveluita on kehitettävä ja osaamisen kehittämistä tuettava. Panostamalla jatkuvaan oppimiseen ja osaamisen ylläpitämiseen voidaan vastata sekä pitkäaikaistyöttömyyden että korkeasti koulutettujen työttömyystilanteeseen, Hurri sanoo.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

ekonomisti Paavo Hurri, 050 470 0979

_____

Tiedotteen alkuperäinen julkaisuaika 30.8.2024 8.09