Nollatuntisopimukset ja keikkatyöt yllättivät monen nuoren kesätyöntekijän

Kesäduunari-infoon yhteyttä ottaneita mietitytti tänäkin vuonna erityisesti palkka, työajat ja työsopimuksiin liittyvät pulmat.

9.9.2024

Toista kesää kesäduunarineuvojana toiminut Vee Tirinen haluaa muistuttaa työnantajia siitä, että nuoret eivät vielä välttämättä tunne kaikkia työelämän sääntöjä. Apua ja tukea kuitenkin saa, jos sitä uskaltaa pyytää.

SAK:n, Akavan ja STTK:n tarjoaman Kesäduunari-infon tavoitteena oli aiempien vuosien tapaan neuvoa nuoria kesätöihin liittyvissä kysymyksissä ja ongelmatilanteissa sekä lisätä heidän työelämätietouttaan. Monilla yhteydenottajilla oli edelleen kehitettävää työelämän peruskäsitteiden tuntemuksessa.

Monenlaiset sopimusmuodot hämmentävät

Paljon kysymyksiä herättivät tänäkin vuonna vaihtelevan työajan sopimukset, kuten niin sanotut nollatuntisopimukset.

– Monelle yhteydenottajalle tuli yllätyksenä, että työnantajan ei ole pakko tarjota työtunteja, eikä työntekijä ole velvoitettu ottamaan vuoroa vastaan. Jossain tapauksissa kesätyöntekijälle oli määrätty odotettua enemmän työtunteja, koska hän oli työsopimuksessa tietämättään suostunut lisätyöhön. Sopimukseen saattaa päätyä tällaisia epätoivottuja asioita, jos nuori ei tunne työelämän käsitteitä, Tirinen sanoo.

Vee Tirinen 2024

Kesäduunarineuvoja Vee Tirinen.

Tirisen mukaan myös keikkatyösopimukset, eli sopimukset, joissa työntekijä kutsutaan tarvittaessa töihin, näkyivät Kesäduunari-infon yhteydenotoissa.

– Monille oli epäselvää, että allekirjoitettu keikkasopimus ei ole työsopimus, vaan siinä sovitaan lyhyiden määräaikaisten työsuhteiden ehdoista. Esimerkiksi sairausajan palkanmaksu on keikkatyössä epävarmempaa, sillä työsuhde ei ole voimassa työvuorojen välillä.

Tirinen kertoo, että joidenkin kesätyöntekijöiden kanssa oli tehty työsopimuksen sijaan niin sanottuja kevytyrittäjäsopimuksia, joissa työntekijät katsotaan itsenäisiksi ammatinharjoittajiksi. Nuoret eivät aina tiedä tarkasti, mitä allekirjoittavat ja miksi sillä on merkitystä, millaiseen sopimukseen nimi laitetaan.

– Niin kutsuttu kevytyrittäjyys istuu huonosti perinteiseen kesätyöhön, esimerkiksi jäätelökioskin myyjän työhön. Yrittäjänä pitäisi pystyä muun muassa itse hinnoittelemaan tuotteet ja päättämään työajoista.

Useimmat epäselvyydet saadaan ratkaistua yhteistyössä

Loppukesällä työntekijöiden maksamattomat palkat korostuivat yhteydenotoissa.

– On todella harmi, jos ensimmäisessä kesätyössä oman palkan perään pitää kysellä.

Tirinen painottaa, että nuorille työntekijöille pitää antaa riittävästi tukea myös ihan perusasioissa, etenkin ensimmäisessä työpaikassa. Ongelmatilanteissa ei tarvitse jäädä yksin. Neuvoa voivat pyytää nuorten lisäksi heidän vanhempansa sekä työnantajat.

– Ei pitäisi olettaa, että kaikki työelämän perusasiat ovat automaattisesti hallussa, etenkään niillä, joilla on vähemmän kokemusta. Nuoret ovat älykkäitä ja vastuullisia. Kun heille annetaan riittävästi tietoa oikeuksistaan, he rohkaistuvat usein ottamaan esille ongelmatilanteet työnantajan kanssa. Useimmat epäselvyydet ja haasteet saadaan ratkaistua hyvässä hengessä yhteistyössä työnantajan kanssa, Vee Tirinen muistuttaa.

Kesäduunari-info on kesätyöntekijöille suunnattu maksuton palvelu, josta saa neuvontaa työsuhteeseen liittyvissä kysymyksissä. Palvelun tarjoavat palkansaajien keskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK. Kesäduunari-infon käyttö ei edellytä ammattiliiton jäsenyyttä. Info oli auki toukokuun alusta elokuun loppuun.

www.kesaduunari.fi