Kun hallituksen suunnittelema makeisten ja suklaan veronkorotus ALV-mallilla kaatui, tulisi terveysnäkökohtien ja valtiontalouden kannalta tärkeän asian valmistelua välittömästi jatkaa haittaverona, vaativat Hammaslääkäriliitto ja Terve Paino ry.
Jatkovalmistelussa tulisi pyrkiä laaja-alaiseen, kaikkien runsaasti sokeria sisältävien tuotteiden valmisteveroon. Se ehkäisisi siirtymisiä muihin runsaasti sokeria sisältäviin tuotteisiin, jotka eivät kuulu terveelliseen ruokavalioon.
Veron tulisi olla porrastettu tuotteen sokeripitoisuuden mukaan, mikä kannustaisi teollisuutta tuotekehittelyyn sokerin vähentämiseksi. Porrastetusta virvoitusjuomaverosta saadut kokemukset ovat osoittaneet esimerkiksi Englannissa, että verotus on kannustanut teollisuutta kehittämään terveellisempiä juomia. Tämän ansiosta virvoitusjuomateollisuuden tuotteiden myynti ja liiketoiminta ovat säilyneet ennallaan, mutta väestön saama sokerimäärä on vähentynyt.
Sokerivero paikkaisi valtiontaloutta, kuten hallituksen alun perin ehdottamalla makeisten ja suklaan ALV-veron korotuksella oli tarkoitus. Kun virvoitusjuomaveron arvioitu tuotto on yli 200 miljoonaa, laaja-alainen sokerivero tuottaisi valtion kassaan helposti enemmän.
– Runsas sokerin saanti vaikuttaa sekä hammasterveyteen että väestön lihomiseen, joka on lasten ja nuorten terveyden kannalta erityisen huolestuttavaa. Laaja-alainen sokerivero auttaisi siten myös vaikeuksissa olevaa sote-järjestelmäämme, toteaa professori Pekka Puska Terve Paino ry:stä.
– Suun terveydenhuollon vuotuiset kustannukset ovat yli miljardin. Suomessa tehdään perusterveydenhuollossa noin kolme miljoonaa paikkaustoimenpidettä vuosittain, kertoo asiantuntijahammaslääkäri Aija Hietala-Lenkkeri Hammaslääkäriliitosta.
Tutkimusten mukaan väestö tukee verotuksen käyttöä epäterveellisen kulutuksen hillitsemisessä. Sokeriveroa kannattaa 60 prosenttia suomalaisista tutkimuslaitos Verianin Terve Paino ry:n toimeksiannosta tekemän väestökyselyn mukaan. (Terve paino ry: Enemmistö suomalaisista kannattaa sokeriveroa)
Lisätiedot
Pekka Puska, puheenjohtaja, Terve Paino ry, puh. 040 771 5571
Aija Hietala-Lenkkeri, asiantuntijahammaslääkäri, Hammaslääkäriliitto, puh. 050 576 0142
Suomen Hammaslääkäriliitto on hammaslääkärien ja hammaslääketieteen opiskelijoiden akavalainen asiantuntija- ja edunvalvontajärjestö. Liittoon kuluu noin 7400 jäsentä eli noin 90 prosenttia ammattikunnasta. Olemme mukana kehittämässä suun terveydenhuoltoa ja edistämässä suunterveyttä. Liiton tehtävänä on myös vaalia hammaslääkärien eettisiä arvoja ja edistää ammattikunnan eettistä keskustelua. https://www.hammaslaakariliitto.fi/fi
Terve Paino ry toimii ylipainon vähentämiseksi Suomessa. Päätavoitteena on ajaa maahan lakeja ja säädöksiä terveemmän ruokaympäristön puolesta sekä edistää toimenpiteitä, jotka suojelevat lapsia epäterveellisten ja lihottavien elintarvikkeiden markkinoinnilta. https://tervepaino.fi/
_ _
Tiedotteen alkuperäinen julkaisuaika 15.4.2025 8.54