Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO: Tampereen yliopistossa lakko keskiviikkona 7. toukokuuta

Yliopistojen työntekijöitä edustavien pääsopijajärjestöjen JUKOn, JHL:n ja Pron yhteinen vuorokauden kestävä lakko alkaa Tampereen yliopistossa 7. toukokuuta 2025 kello 00.01 ja päättyy samana päivänä kello 23.59.

6.5.2025

Valtakunnansovittelijan johdolla ei ole saatu ratkaisua yliopistojen työehtokiistaan. Lakon piirissä ovat kaikki Yliopistojen yleisen työehtosopimuksen piiriin kuuluvat työt.

”Henkilöstömme on tehnyt viime vuosina valtavasti töitä ajoittain hyvinkin vaikeissa olosuhteissa yliopiston ja koko yhteiskunnan hyväksi, ja olemme mielestämme ansainneet yleisen tason mukaiset palkankorotukset. Samaan korkeakoulukonserniin kuuluvan Tampereen ammattikorkeakoulun henkilöstölle korotukset on jo sovittu työnantajia edustavan Sivistysala ry:n kanssa”, JUKOn Tampereen yliopiston lakkopäällikkö Mika Mattila korostaa.

Yliopistojen 35 000 työntekijän työehtosopimuksesta on neuvoteltu helmikuun alusta lähtien. Palkankorotusten lisäksi kiista koskee työehtosopimukseen kirjattua opetustuntikattoa, jolla suojellaan opetus- ja tutkimustyötä tekeviä liialliselta työkuormalta.

”Olemme erittäin huolissamme työnantajan tavoitteesta poistaa kontaktiopetuksen tuntikattokirjaus työehtosopimuksesta, sillä se johtaisi työkuorman kasvamiseen opetushenkilöstöllä, joka jo nykyisellään tekee töitä jaksamisensa rajoilla suoriutuakseen tehtävistään hyvin”, Mattila painottaa.

”Lakolla haluamme muistuttaa työnantajaa siitä, että me olemme (Tampereen) yliopisto ja että opetuksen ja tutkimuksen laatu sekä henkilöstömme hyvinvointi on turvattava”, hän jatkaa.

Yliopiston keskustakampuksella Päätalon edessä osoitteessa Kalevantie 4 alkaa ohjelma 7.5. kello 13. Luvassa on puheita, musiikkia, ilmapalloja ja syötävää.

Tampereen yliopistossa on noin 22 500 opiskelijaa ja noin 4 200 työntekijää yli 80 maasta. Nykyinen Tampereen yliopisto syntyi vuoden 2019 alussa, kun Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto yhdistyivät uudeksi säätiöyliopistoksi.

Lakonuhka yliopistosektorilla on harvinainen. Edellisen kerran yliopistolaiset lakkoilivat seitsemän vuotta sitten Helsingin yliopistossa.

Lisätiedot

Mika Mattila
JUKOn lakkopäällikkö Tampereen yliopistossa
mika.mattila@tuni.fi, p. 050 447 8625

JUKO edustaa julkisalojen työmarkkinaneuvotteluissa 35:tä akavalaista ammattiliittoa, joilla on yhteensä 200 000 jäsentä. Sovimme virka- ja työsuhteiden ehdoista kunnissa, hyvinvointialueilla, valtiolla, yliopistoissa, evankelis–luterilaisessa kirkossa sekä KT:n yrityssektorilla, Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella. Työpaikoilla 3 500 luottamusmiestämme neuvottelee paikallisesti ja edustaa kaikkien JUKOn jäsenliittojen jäseniä.

_ _

Tiedotteen alkuperäinen julkaisuaika 6.5.2025 14.01