Opetusalan Ammattijärjestö OAJ: OAJ pitää käsittämättömänä päätöstä leikata SASKin rahoitusta

Ulkoministeriön tuore valtionapupäätös leikkaa roimasti OAJ:n yhteistyökumppanin rahoitusta. OAJ pitää päätöstä käsittämättömänä.

5.12.2025

Ulkoministeriö on päättänyt leikata kehitysyhteistyöjärjestöjen valtionapua Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASKilta. Järjestön rahoituksesta katoaa tulevalla nelivuotiskaudella lähes 40 prosenttia. SASK oli ainoa monivuotista tukea saanut järjestö, jonka rahoitusta vähennettiin näin voimakkaasti. Virkamiesten esityksen mukaan SASKin rahoitus olisi hieman noussut nykyiseen verrattuna, mutta poliittisella päätöksellä valtionavusta siirrettiin yli 6,5 miljoonaa muille järjestöille.

– Rahoituspäätös heikentää merkittävästi työntekijöiden oikeuksien edistämistä sekä laadukkaan koulutuksen toteutumista maailmalla. Virkamiesten valmistelu oli tehty huolellisesti, ja SASKin hakemus täytti kaikki hakukriteerit. Oliko päätöksen tarkoitus heikentää nimenomaan ammattiliittojen tekemää kehitysyhteistyötä? OAJ:n järjestöpäällikkö Jenni Arnkil hämmästelee.

Suomen kehityspolitiikan sekä OAJ:n tekemän kansainvälisen solidaarisuustyön keskeisenä tavoitteena on edistää koulutusta.

– OAJ edistää SASKin kanssa opettajien työelämän ihmisoikeuksia globaalissa etelässä sekä lasten oikeutta saada laadukasta opetusta. Opettajien heikot työolot ja riittämätön toimeentulo sekä yhteiskunnallinen epävakaus estävät näiden tavoitteiden toteutumista. Merkittävän rahoitusleikkauksen kohdentuminen SASKiin on pois ammattiliittojen mahdollisuudesta auttaa opettajia tekemään työtään ja tukea lapsia rakentamaan koulutuksen avulla itselleen kestävää tulevaisuutta omassa kotimaassaan, toteaa OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto.

OAJ on SASKin jäsenjärjestö ja tukee yhdessä SASKin ja kansainvälisen opettajajärjestön Education Internationalin kanssa paikallisten opettajajärjestöjen työtä Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Yhteyshenkilöt

Jenni Arnkil
Järjestöpäällikkö
OAJ
Puh: 020 748 9657
jenni.arnkil@oaj.fi

 

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on työmarkkinajärjestö, joka valvoo koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan ammattilaisten etuja aina varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.

_ _

Tiedotteen alkuperäinen julkaisuaika 5.12.2025 9.16

Yksityisyyden yleiskatsaus
Akava
Toiminnalliset evästeet

Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.

Kävijämittaus ja analytiikka

This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.

Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.