Tällä hetkellä sosiaalialan ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden tehtävänimikkeiden kirjo on hyvin laaja ja työelämässä käytössä on arvioiden mukaan noin 100 erilaista nimikettä, joista useimmat ovat ohjaaja-päätteisiä. Sosiaalityöntekijöiden nimikkeissä ei tällaista nimike-epäselvyyttä ole ollut.
”Nimikkeiden kirjavuus aiheuttaa työelämässä epäselvyyttä ja vaikeuttaa ammattihenkilöiden työnjakoa ja osaamisen täysipainoista hyödyntämistä. Rekrytointi ja tehtävän vaativuuden arviointi helpottuu, kun työpaikalla mietitään ennalta, millaista osaamista tarvitaan. Nyt ohjaajan nimikkeellä työskennellään hyvin vaihtelevalla koulutustaustalla”, sanoo Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki.
Nimikkeiden selkiyttäminen ja niiden vastaavuus laissa olevien nimikkeiden kanssa vahvistaa osaltaan asiakasturvallisuutta, ammattihenkilöiden valvonnan toteuttamista sekä laillistettujen ammattihenkilöiden roolia laadukkaan sosiaalihuollon palveluiden varmistamisessa.
Sosiaalihuollon ammattihenkilölain periaatteiden mukaisesti vain laillistettu ammattihenkilö voi käyttää sosionomin, sosiaalityöntekijän, geronomin tai kuntoutuksen ohjaajan nimikettä.
Lisätietoja:
Tero Ristimäki, puheenjohtaja
puh. 040 5832 657
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry