Jatkuvan oppimisen työryhmän työ alkaa: linjaukset valmiit vuoden 2020 lopussa

Pääministeri Antti Rinteen hallitus vie eteenpäin jatkuvan oppimisen uudistusta. Tavoitteena on luoda selkeä järjestelmä, jossa osaamista voi kehittää työuran ja elämän eri vaiheissa. Sitä tarvitaan, kun tavoitteena on työllisyysasteen nostaminen. Nyt aloittavat työnsä jatkuvan oppimisen työryhmät.

8.10.2019

Elina Sojonen

Yksi Suomen työllisyyden ongelmista on, ettei kaikkiin töihin löydy tekijää. Usein hakijoilta uupuu soveltuva koulutus tai aiemmin hankittu osaaminen on vanhentunut työelämän tarpeiden muuttuessa. Kohtaanto-ongelma on yksi haasteista, joihin haetaan ratkaisua jatkuvasta oppimisesta.

Lokakuussa 2019 aloittaa työnsä parlamentaarinen, kansanedustajista koostuva jatkuvan oppimisen ryhmä. Sen tukena toimii työmarkkinoiden keskusjärjestöjen edustajien ryhmä, jossa Akavaa edustaa puheenjohtaja Sture Fjäder. Ryhmien työskentelyä tukee laajapohjainen seurantaryhmä, jossa on mukana esimerkiksi opiskelijoita, koulutuksen järjestäjiä sekä muita keskeisiä järjestöjä ja ministeriöitä. Olen mukana seurantaryhmässä, joka tukee jatkuvan oppimisen työryhmän työskentelyä.

Työskentelyä ei aloiteta tyhjältä pöydältä, vaan siinä hyödynnetään viime hallituskaudella tehtyä työtä.

Ryhmien työlista on pitkä. Hallitusohjelman mukaisesti mukana ovat muun muassa muunto-, täydennys- ja erikoistumiskoulutusten lisääminen, oppisopimuskoulutuksen kehittäminen ja entistä joustavammat mahdollisuudet opiskella korkeakouluissa. Myös opintovapaata ja aikuiskoulutustukea kehitetään, samoin työttömien opiskelumahdollisuuksia.

Tavoitteena on myös elinikäisen ohjauksen tuominen jatkuvan oppimisen tueksi. Ohjauspalveluiden kehittämisellä, kuten monilla muillakin muutoksilla halutaan tukea paremmin koulutuksessa aliedustettujen ryhmien osallistumista. Näitä ovat esimerkiksi vähäisen koulutuksen saaneet.

Kun nostetaan aliedustettujen ryhmien osallistumista, samalla pitää huolehtia siitä, että järjestelmä palvelee paremmin myös korkeasti koulutettujen tarpeita uudistaa osaamistaan ja ylläpitää taitojaan. Kerran hankittu tutkinto ei enää riitä, vaan tarvitaan ainakin osaamisen päivittämistä ja laajentamista. On tavallista, että korkeakoulututkintojen sisällöt pysyttelevät melko kapeasti omalla tieteenalalla, mutta työelämässä urapolut vievät usein kauaskin oman alan ytimestä.

Työryhmiltä odotetaan valmiita linjauksia vuoden 2020 lopussa. Kokonaisuudessaan kyse on erittäin laajasta uudistuksesta, joten työ jatkuu vielä useiden vaalikausien ajan.

 

Lisätietoja:

Elina Sojonen

johtava asiantuntija

+358 44 582 7466