Myös tradenomikunnasta erityisesti palvelualoilla työskentelevät ovat tässä tilanteessa. Jäsenten yhteydenotot lakipalveluihin ovat moninkertaiset verrattuna normaaliin tilanteeseen ja ne koskevat yksinomaan enää lomautuksia tai irtisanomisia.
– Yhteydenottoja on tullut myös niiltä tradenomeilta, jotka eivät ole jäseniämme, asiakaskokemusjohtaja Tomi Kouva kertoo. – Sen sijaan, että jättäisimme heidät oman onnensa nojaan, julkaisimme uudenlaisen palvelukonseptin, joka tuo palvelumme kaikkien tradenomien käyttöön, Kouva jatkaa.
Maaliskuussa avatun Silta-palvelun avulla kaikki tradenomit pääsevät hyödyntämään maksutta palveluitamme kahden kuukauden ajan. Työsuhdekysymysten lisäksi tukea tarvitaan myös oman osaamisen kehittämiseen, työnhakuun, hyvinvointiin ja työkyvyn ylläpitoon poikkeuksellisissa olosuhteissa.
Silta-palvelun vastaanotto on ollut hyvä. Parin viikon aikana liki 400 uutta tradenomia on löytänyt palvelun ja sitä kautta kautta liittyneet Tradenomien jäseneksi.
– Monia huolettaa oman toimeentulon jatkuvuus sekä pärjääminen kriisin jälkeisessä ajassa. Asiantuntevan neuvonnan ja koulutuksen tarve on nyt todella merkittävässä roolissa meistä jokaisen arjessa. Ihmiset kaipaavat kumppania etsimään ratkaisuja epävarmassa tilanteessa, Kouva arvioi. – Vastuullisena toimijana haluamme tarjota asiantuntijuuttamme kaikille tradenomeille, jotta kukaan ei jää tässä vaikeassa tilanteessa yksin, summaa Kouva.
Lisätietoja:
Tomi Kouva, asiakaskokemusjohtaja
p. 050 321 9589