Liiketalouden asiantuntijoita edustava Liiketalouden Liitto LTA liittyy Akavan Erityisaloihin vuoden vaihteessa. LTA toimi aiemmin keskusjärjestö STTK:n jäsenliittona.
LTA on liiketalouden asiantuntijoiden edunvalvontajärjestö, joka edustaa laaja-alaisesti liiketalouden alaa ja sen eri työtehtäviä. LTA on alun perin perustettu vuonna 1949 Merkonomiliiton nimellä. Vuonna 1996 liitto vaihtoi nimekseen Liiketalouden Liitto LTA ry. LTA:lla on 20 jäsenyhdistystä ympäri Suomen.
– Etsimme huolellisesti kattojärjestöä, jonka kautta saamme jäsenillemme kattavat palvelut ja edunvalvonnan. Halusimme osaksi suurempaa kokonaisuutta mutta niin, että säilytämme samalla itsenäisyytemme ja hyvät mahdollisuudet uudistaa toimintaamme, kertoo Liiketalouden Liiton puheenjohtaja Ritva Kyynäräinen.
– Tavoitteemme on parantaa jäsentemme arvostusta ja asemaa sekä tarjota heille mahdollisuuksia itsensä ja osaamisensa kehittämiseen. Nämä mahdollisuudet paranevat, kun jäsentemme käytössä ovat jatkossa myös Akavan Erityisalojen kaikki palvelut, Kyynäräinen sanoo.
– LTA:n jäsenkunta täydentää hyvin Akavan Erityisaloja, jonka jäsenistössä on jo ennestään paljon hallinnon ja taloushallinnon asiantuntijoita kaikilta työnantajasektoreilta. Saamme osaavan joukon vahvistamaan liittoyhteisöämme, sanoo Akavan Erityisalojen toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki.
Akavan Erityisalat on keskusjärjestö Akavan seitsemänneksi suurin jäsenliitto. Akavan Erityisaloihin kuuluu tällä hetkellä 22 jäsenyhdistystä, joissa on lähes 27 000 jäsentä. Liiketalouden Liitosta tulee vuonna 2021 liiton 23. itsenäinen jäsenyhdistys.
Akavan Erityisalojen jäsenistö työskentelee julkisella, yksityisellä ja kolmannella sektorilla kulttuurin, hallinnon, viestinnän ja hyvinvoinnin asiantuntijoina ja esihenkilöinä. Liitto on perustettu vuonna 1972.
Liiketalouden Liiton ja Akavan Erityisalojen hallinnot tekivät liittymistä koskevat päätökset lauantaina 12. syyskuuta.
Lisätietoja
puheenjohtaja Ritva Kyynäräinen, Liiketalouden Liitto LTA, puh. 040 580 4044, ritva.kyynarainen@liiketaloudenliitto.fi
toiminnanjohtaja Annina Antell, Liiketalouden Liitto LTA, puh. 0400 959 819, annina.antell@liiketaloudenliitto.fi
toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki, Akavan Erityisalat, puh. 040 700 7800, salla.luomanmaki@akavanerityisalat.fi
- tiedotteen alkuperäinen julkaisuaika 12.9. klo 16.30