– Toivoisin, että yliopistojen tutkimustyöhön luotettaisiin ja voisimme tehdä tutkimusta ja kehitystoimintaa perusrahoituksen turvin. Yliopistojen tutkimus- ja kehitystyön nykytilanne on niukka ja hyvin kontrolloitu. Toisin sanoen liian kontrolloitu, kuvailee Kivistö-Rahnasto.
Keskeinen ongelma on rahoituksen tulosperusteisuus. Tavoitteet ja painopisteet, joihin haetaan rahoitusta, määritellään ennalta. Se tapahtuu paljolti yliopistojen ja korkeakoulujen sekä tutkimuslaitosten ulkopuolella.
Professoriliiton puheenjohtaja Jouni Kivistö-Rahnasto kiittelee yliopistojen laaja-alaista yhteistyötä tutkimus- ja kehityshankkeissa. Samalla hän harmittelee TKI-panostusten niukkuutta.
Rahoitushaut ovat suuritöisiä ja hakemusten käsittelyajat ovat pitkiä, mikä tarkoittaa tutkimuksen näkökulmasta liian pitkää viivettä. Vain joka kymmenes rahoitushaku menestyy.
– Kymmentä rahoitushakemusta kohti tulee yhdeksän epäonnistumista. Kun tieto hylkäyksestä on saatu, muodostetaan uusia tutkimuskonsortioita ja haetaan uudelleen joltain muulta taholta. Tämä ajaa punnitsemaan tarkkaan, onko järkeä hakea rahoitusta.
Kivistö-Rahnaston mukaan yliopistoissa pitäisi nopeammin päästä ideasta tutkimuksen toteuttamiseen.
– Muualla maailmassahan jo julkaistaan tuloksia siinä missä meillä vielä odotetaan päätöksiä rahoituksesta. Toiminnan pitäisi olla nopeampaa senkin vuoksi, että yliopistot olisivat houkuttelevia yhteistyökumppaneita ja työyhteisöjä. Vahvempi perusrahoitus toisi liikkumavaraa tutkimushankkeiden toteuttamiseksi.
Hyvää ja tuloksellista yhteistyötä
Yliopistot tekevät Kivistö-Rahnaston mukaan tiivistä tutkimus- ja kehitysyhteistyötä keskenään sekä yritysten ja julkisen sektorin toimijoiden kanssa. Sama koskee ammattikorkeakouluja. Tutkimuksen yhteiskunnallinen merkitys on laajaa ja monitahoista – sekä kansallisesti että alueellisesti. Alueiden elinvoima kasvaa tai kuihtuu yhtä jalkaa yliopistojen ja korkeakoulujen kanssa.
– Kilpailu ei ole tiedeyhteisössä ja tutkimuksessa huono asia, vaikka niin saatetaan ajatella. Kun tervetullutta kilvoittelua tuloksellisuudessa esiintyy tutkimus- ja tiedeyhteisössä rinnakkain yhteistyön kanssa, se pitää vireänä, luonnehtii Kivistö-Rahnasto.
Oivallukset ja havainnot luovat pohjaa uusille oivalluksille ja havainnoille. Niitä ei voi kuitenkaan syntyä, jos rahoituspuoli ei ole kunnossa.
Neljän prosentin tavoitteesta pidettävä kiinni
Kaikilla sektoreilla on erittäin tärkeää nostaa innovaatiopanostuksia, jotta saavutetaan Suomen tavoitteena oleva neljän prosentin bruttokansantuoteosuus. Enimmillään on päästy 3,8 prosentin tasoon.
– Julkisen sektorin työ pitäisi nähdä samalla tavalla tärkeänä ja arvokkaana kuin yritysten toiminta, huomauttaa Kivistö-Rahnasto.
Olennaista on, paljonko yritykset ja julkinen sektori yhteenlaskettuna käyttävät voimavaroja toiminnan kehittämiseen. Innovaatioinvestointien kokonaisuus on ratkaiseva. On muistettava, että innovaatiotyön tulokset heijastuvat kaikkeen.
– Vaikka panostusten alamäki on jatkunut useita vuosia, viime aikoina on tullut myönteistä signaalia teollisuuden innovaatiopanostusten hienoisesta kasvusta. Meillä ollaan kuitenkin tässä pahasti takamatkalla. Tutkimus- ja kehityspanostuksissa vaje on miljardiluokkaa, toteaa Kivistö-Rahnasto.
Käänne vaatii toimia kaikilta toimijoilta ja kaikkien toimijoiden suuntaan, jotta kansakunnan tasolla saadaan kirittyä kansainväliselle tasolle panostuksissa. Yritysten ja julkisen sektorin tutkimus- ja kehitystyö on tehtävä helpoksi ja kannustavaksi.
– Tavoitteena pitää olla, että Suomen yliopistoilla ja korkeakouluilla on tasavertaiset tutkimus- ja kehitystyön edellytykset verrattuna ulkomaisiin yliopistoihin. Meidän pitää pyrkiä siihen, että tutkimus- ja kehitystyötä kannattaa tehdä nimenomaan Suomessa. Tutkimus- ja kehitystoiminnasta tinkiminen on erityisesti työvoimapulan uhatessa lyhytnäköistä.
Korkealaatuinen opetus kumpuaa tutkimus- ja kehitystyöstä
Kivistö-Rahnasto korostaa, että yliopisto on lähtökohdiltaan tutkimusorganisaatio, joka tuottaa ylintä opetusta. Jatkuva ja aktiivinen tutkimustyö tarkoittaa, että opetuspuolellakin saavutetaan tulosta. Tutkimuksen elintärkeä osa ovat kansainväliset yhteydet, jotka kirittävät ”alueillammekin” kansainvälisen tason osaamiseen.
Tuoreena huolena nousee esiin vilkas keskustelu elinikäisestä oppimisesta.
– Saako elinikäinen oppiminen ja siihen panostaminen niin vallitsevan aseman, että tutkimus- ja kehitystarpeet jäävät liian vähälle huomiolle? Työelämän kehittämistarpeet, kuten tuottavuuden ja hyvinvoinnin kysymykset ovat valtavia kokonaisuuksia, samoin työvoimapula. Niiden ratkaisuksi ei riitä elinikäisen oppimisen mahdollisuuksien lisääminen, vaan tarvitaan kehitystyötä.
Yliopistoille tullut 40 miljoonan lisärahoitus näyttää kuluvan elinikäisen oppimisen edistämiseen ja tutkintojen tuottamiseen.
– Tutkimus- ja kehitystyön rahoituksessa ollaan kaukana tavoitetasosta. Mutta ei tässä voi periksi antaa. Jatketaan työtä, jos kehityspanoksia on käytettävissä, toteaa Kivistö-Rahnasto.
Teksti: Ritva Siikamäki
Kuva: Veikko Somerpuro
