Hallitusohjelmassa huomio työkykyyn ja työturvallisuuteen
Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4. muistuttaa vuosittain työturvallisuuden ja työkyvyttömyyden ennaltaehkäisyn tärkeydestä. Tänä vuonna viesti on meille Suomessa tärkeämpi kuin koskaan. Työkyvyn tukeminen sekä panostukset työhyvinvointiin ja työkyvyttömyyden ennaltaehkäisyyn ovat välttämättömiä toimia työllisyyden ja työurien pidentymisen kannalta. Työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin kehittämisestä saadaan vipua seuraavan hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikkaan.
Tavoitteena vaikuttavampi samapalkkaohjelma
Eilen julkaistiin samapalkkaisuusohjelman ja hallituksen samapalkkaisuustoimenpiteiden 2020–2023 kokonaisarviointi, jonka oli laatinut OTK Leila Kostiainen. Arvioinnissa esitetään 11 suositusta samapalkkaisuustoimenpiteiden tehostamiseksi. Arviointi on onnistunut ja siinä esitettyjen suositusten toteuttaminen uudistaisi ohjelmaa ja lisäisi sen vaikuttavuutta.
Perheystävällisyys lisää työhyvinvointia
Lapsi mukaan töihin -päivää vietetään YK:n lapsen oikeuksien viikolla tänään perjantaina 18.11. Jo seitsemättä kertaa vietettävän päivän tarkoituksena on tutustuttaa lapset vanhempiensa tai läheisen työpaikan arkeen.
Naisten palkkapäivä muistuttaa tasa-arvon heikosta tilasta
Suomessa perjantai 4.11.2022. on naisten palkkapäivä. Tämä on symbolinen päivä muistuttaa meitä siitä tosiasiasta, että Suomessa naiset ansaitsevat 84,3 prosenttia miesten ansioista.
Myönteinen suhtautuminen perhevapaisiin lisää hyvinvointia työpaikoilla
Myönteinen suhtautuminen perhevapaisiin ja erilaisiin joustoihin vaikuttaa työntekijän hyvinvointiin ja jaksamiseen.
Nolo loppu palkka-avoimuuden edistämiselle taas
Tasa-arvolakia koskeva lakimuutoksen valmistelu palkka-avoimuuden lisäämisestä on keskeytetty hallituspuolueiden erimielisyyden takia. Palkka-avoimuutta on käsitelty kolmikantaisesti kahdella hallituskaudella, Sipilän ja Marinin hallituksessa. Nykyiseen hallitusohjelmaan on kirjattu, että ”perusteettomien palkkaerojen ja palkkasyrjinnän poistamista edistetään lisäämällä palkka-avoimuutta lainsäädännön keinoin. Perusteettomiin naisten ja miesten välisiin palkkaeroihin puututaan nykyistä tiukemmin”.