Akava: Työkyky ja työssä jaksaminen on miljardiluokan yhteiskunnallinen kysymys
Akava vaatii, että maan hallitus panostaa vaikuttaviin toimiin, joilla tuetaan ja ylläpidetään pitkäjänteisesti työikäisten työkykyä. Hallitusohjelmassa on tavoite vähentää puolella työpahoinvoinnin ja -uupumuksen aiheuttamat sairauspoissaolot viiden vuoden aikana, mikä on Akavallekin tärkeä tavoite. Toimet tavoitteen saavuttamiseksi ovat kuitenkin jääneet puuttumaan, ja työkyvyn tukemisen sijaan hallitus pyrkii suitsimaan sairauspoissaoloja ensimmäisen sairauspäivän palkattomuudella.
Akavan Erityisalat: Suomi tarvitsee oikeudenmukaisuuden kokemuksia
Kehysriiheltä odotamme päätöksiä, jotka voidaan vaikeudestaan huolimatta kokea laajasti oikeudenmukaisiksi ja perustelluiksi. Suomi tarvitsee nyt säästöjen lisäksi uskoa tulevaisuuteen, sanoo Akavan Erityisalat.
Suomen Psykologiliitto: Mielenterveyspalveluista leikkaaminen ei tuo säästöjä
Perustason mielenterveyspalveluista ei ole varaa leikata. Päinvastoin lakisääteiset palvelut eivät aina toteudu nykyisilläkään resursseilla. Myös hallitusohjelman työllisyystavoitteiden toteuttaminen vaatii riittävää resursointia perustason mielenterveyteen.
Kohti EU-vaaleja -keskustelu: Osaaminen ja liikkuvuus EU-Suomessa, perjantaina 5.4. kello 10
Mikä on osaajien kansainvälisen liikkuvuuden nykytila Suomessa? Millaisia tavoitteita EU:ssa on asetettu liikkuvuuden edistämiseksi ja mitä ne tarkoittavat suomalaisille korkeakoulutetuille?
Akavan tasapainottavat ehdotukset paikallisen sopimisen laajentamiseen
Akava on koonnut ratkaisuehdotuksia, jotka tasapainottaisivat paikallisen sopimisen laajentamista koskevaa hallituksen esitystä.
Työhyvinvoinnin pelastusoperaatio -verkkolähetys keskiviikkona 3.4.2024 kello 11–12
Järjestämme keskiviikkona 3.4. kello 11–12 työhyvinvointiaiheisen verkkolähetyksen, jossa otamme esille työkyvyttömyyden ja sairauspoissaolojen taloudellisen merkityksen sekä ratkaisumme työhyvinvoinnin parantamiseksi.