Akavan Erityisalat: Suomi tarvitsee oikeudenmukaisuuden kokemuksia

Kehysriiheltä odotamme päätöksiä, jotka voidaan vaikeudestaan huolimatta kokea laajasti oikeudenmukaisiksi ja perustelluiksi. Suomi tarvitsee nyt säästöjen lisäksi uskoa tulevaisuuteen, sanoo Akavan Erityisalat.

5.4.2024

On haettava vastakkainasettelun sijaan reiluksi koettuja kompromisseja.

Akavan Erityisalat on huolissaan vastakkainasettelun ilmapiiristä maassamme.

– Pelkät sakset ja hampaiden kiristely eivät riitä työkaluiksi, jos tavoitteena on kukoistavien innovaatioiden ja yhdenvertaisen hyvinvoinnin Suomi, sanoo liiton puheenjohtaja Pasi Hario.

Akavan Erityisalat muistuttaa maan hallitusta sen omista ohjelmakirjauksista. ”Suomi on vuonna 2031 maailman mielenkiintoisin maa investoida ja luoda uutta.” ”Toivo tulevasta rakentuu tekojen kautta. Yhteistyöllä Suomi selviää kaikista haasteista”, hallitusohjelmassa linjataan.

– Nämä vajaan vuoden takaiset kirjaukset ovat niin kauan utopiaa, kun Suomi jumittaa vastakkainasettelun, leikkausten ja näköalattomuuden suossa, sanoo Hario.

– Mielestämme on ollut maamme menestyksen kannalta lyhytnäköistä kohdistaa sosiaaliturvan leikkaukset niin, että merkittävä osa suomalaisista kokee ne epäoikeudenmukaisiksi. Talkoot ovat kyllä käynnissä, mutta niihin on osallistettu vain osa kansasta.

– Onko Suomi luopumassa hyvinvointivaltiosta, joka on pohja yhteiskuntarauhalle ja vakaalle sekä innovatiiviselle talouskehitykselle, Hario kysyy.

– Tuntuu siltä, että hallituksen ihmiskäsitys perustuu epäluottamukseen: ihminen katsotaan lähtökohtaisesti laiskaksi, joka tarvitsee keppiä toimiakseen. Tältä pohjalta innovaatiot ja luovuus eivät nouse kukoistukseensa.

– Toivomme, että kehysriihessä hallitus tasapainottaa tähänastisia päätöksiään, jotta maamme nousee henkisestä lamaantumisen tilastaan. Nyt tarvitaan kipinää ja oikeudenmukaisuuden kokemuksia. On haettava laajasti reiluiksi koettuja kompromisseja sekä noustava kepittämisen ja ”oikeassa olemisen” yläpuolelle.

Akavan Erityisalat kiittää SAK:ta lakot keskeyttävästä päätöksestään 4.4.2024.

– Kuukaudesta toiseen maan hallitus on sivuuttanut työntekijän näkökulman täysin. Hallitus on näyttänyt tekevän lähinnä ideologisista syistä politiikkaa, joka heikentää työelämää historiallisella tavalla. Työmarkkinauudistuksia on perusteltu työllisyysvaikutuksilla, mutta niitä ei ole kuitenkaan pystytty osoittamaan tai niitä ei tutkitusti ole. Nyt maan hallituksen on aika tulla vastaan ja osoittaa johtajuutta.

Lisätietoja: puheenjohtaja Pasi Hario, Akavan Erityisalat, puh. 040 630 91 06.

Yhteyshenkilöt

Anna Joutsenniemi, viestintäpäällikkö, Akavan Erityisalat, puh. 040 525 8582

Pasi Hario, puheenjohtaja, Akavan Erityisalat
Tutkimusryhmän vetäjä, FM Yleinen historia, MSSc Futures Studies, YAMK Palvelumuotoilu, Ammatillinen opettaja
Puh: 040 630 9106

pasi.hario@akavanerityisalat.fi

 

Tiedotteen alkuperäinen julkaisuaika 5.4.2024  7.25