Me suomalaiset haluamme aina oppia uutta. Osaamisen arvostus on syvällä kulttuurissamme ja näkyy historiassamme.
Koulutus on paras suoja työllisyyden ja osallisuuden turvaamiseksi. Olemme kuitenkin uudenlaisen haasteen edessä 2030- ja 2040-luvuilla: ikäluokat pienenevät ja etenkin korkeasti koulutettu väestö keskittyy voimakkaasti suurten kaupunkiseutujen ympärille. Tämä käy ilmi Sitran väestörakennetta ja koulutusta koskevasta selvityksestä.
Pelkän perusasteen varassa olevan väestön suhteellisen suuri osuus on haaste osaamisintensiiviseen talouteen nojaavalle Suomelle. Akava Worksin selvitykset ovat osoittaneet, että heillä on matalan koulutustasonsa vuoksi suuremp riski syrjäytyä yhteiskunnasta erityisesti työelämän muutostilanteissa. Perusasteen varassa olevat ovat moninainen joukko ihmisiä, joiden työmarkkina-aseman parantamiseksi on räätälöitävä erilaisia ratkaisuja eri ryhmien tarpeisiin.
Akava esittää viittä toimenpidettä osaamisen vahvistamiseksi, opiskelijoiden ja tutkijoiden toimeentulon sekä koulutusjärjestelmän toimivuuden turvaamiseksi koronakriisin aikana ja sen jälkeen. Akava korostaa, että kouluttautuminen kannattaa aina ja osaaminen on paras turva työttömyyttä vastaan. Kaikenikäisten opiskelua pitää edistää ja vahvistaa heidän osaamistaan.
Akavan tavoitteena on 75 prosentin ylittävän työllisyysasteen saavuttaminen. Tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan suurempia ja pienempiä työllistämistoimia, vastuullisia tekoja. Tuomme keskusteluun 40 ehdotustamme Suomen työllisyyden parantamiseksi.
Pitkän tähtäimen vastaus osaajapulaan on määrätietoinen kansainvälisten opiskelijoiden rekrytoiminen korkeakouluihin, ammatilliseen koulutukseen ja lukioihin, esittävät korkeakouluja, ammatillista koulutusta sekä työ- ja elinkeinoelämää edustavat järjestöt. Järjestöt haluavat, että Talent Boost -kehittämistyössä korkeakoulujen ääni ja näkökulmat kuuluvat vahvasti, ja niitä osallistetaan kehittämistyöhön.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.