Lausunnossaan oikeusministeriölle Akava kannattaa luonnoksessa esitettyjä muutoksia.
Oikeusministeriölle antamassaan lausunnossa Akava kannattaa lausunnolla olevaa lakiluonnosta, jossa ehdotetaan muutettavaksi tietosuojalakia ja henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä annettua lakia.
Lausunnossaan työ- ja elinkeinoministeriölle Akava pitää esitystä oikeansuuntaisena mutta riittämättömänä. Esitys lisää työttömänä opiskelun mahdollisuuksia vain hyvin vähäisessä määrin, vaikkakin se näiltä osin vähentää opiskeluun liittyvää byrokratiaa.
Akava ilmoittaa työ- ja elinkeinoministeriölle antamassaan lausunnossa kannattavansa työryhmän mietinnössä esitettyjä muutosehdotuksia ja pitävänsä tärkeänä, että jatkossa sovittelujärjestelmän uudistamista tarkastellaan ja valmistellaan laajemmin.
Akava toteaa sosiaali- ja terveysministeriölle antamassaan lausunnossa pitävänsä Suomen kannalta tärkeänä olla mukana kansainvälisessä tutkimustyössä ja terveysdatan hyödyntäminen on tärkeä osa tätä. Akava katsoo, että myös yhteiseurooppalaisia ratkaisuja tulee edistää, mutta niiden käytännön toimeenpano tullee viemään merkittävästi aikaa.
Akava toteaa lausunnossaan oikeusministeriölle pitävänsä esitystä kannatettavana eikä siihen ole huomautettavaa.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.