Lausunnossaan valtiovarainministeriölle Akava kannattaa toimia, joiden avulla voidaan estää mahdollisuuksia kiertää veroja ja välttää verojen maksua silloin, kun ne tosiasiallisesti kuuluvat maksettavaksi. Sen vuoksi Akava kannattaa esitystä.
Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK toteavat lausunnossaan työ- ja elinkeinoministeriölle muun muassa, että Suomen työelämässä on paljon työntekijöiden hyväksikäyttöä, joka ilmenee vakavista ihmiskaupan tunnusmerkit täyttävistä työvoiman hyväksikäytön ja kiskonnantapaisen työsyrjinnän muodoista työntekijöiden alipalkkaukseen.
Akava pitää opetus- ja kulttuuriministeriölle antamassaan lausunnossa lakiuudistuksen tavoitteita erittäin kannatettavina, mutta suhtautuu varauksella niiden saavuttamiseksi esitettyjen keinojen kattavuuteen.
Oikeusministeriölle antamassaan lausunnossa Akava pitää välimietinnössä ehdotettua varhaista saneerausmenettelyn mahdollisuutta lähtökohtaisesti kannatettavana, jos näin voidaan ehkäistä maksukyvyttömyyttä ja vähentää konkurssien määrää. Akava korostaa, että yritysten tietoisuutta yrityssaneerausväylistä ja siihen liittyvää neuvontaa on tärkeää lisätä.
Akava pitää työ- ja elinkeinoministeriölle antamassaan lausunnossa suunniteltua kokeilua tarpeellisena ja kokeilun sisältöä pääosin kannatettavana.
Akava toteaa lausunnossaan työ- ja elinkeinoministeriölle kannattavansa ehdotettuja muutoksia työaikalakiin eikä Akavalla ole niihin huomauttamista.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.