Me Akavassa haluamme, että Eurooppa panostaa voimakkaasti tieteeseen, tutkimuksen ja kestävään kehitykseen. Tavoitteenamme on osaava ja sivistynyt Eurooppa, jossa on vankka talouskasvu sekä toimivat sisämarkkinat ja liikkuvuus.
Akava korostaa kasvupanostusten merkitystä ja muistuttaa, että leikkaukset ja veronkiristykset pitää ajoittaa suhdannepoliittisesti viisaasti, jotta ne eivät syvennä taantumaa. Akava vaatii kehysriihikannanotossaan, että panostukset koulutukseen, osaamiseen, tutkimukseen ja TKI-toimintaan on turvattava vähintään nykytasoisella rahoituksella.
Suomi elää osaamisesta. Tutkimus ja korkeakoulutus synnyttävät Suomeen kansainvälisesti kilpailukykyistä osaamista.
Osallistumme Osaaminen näkyviin -viikon viettoon 2.–8. lokakuuta. Teemaviikon tavoitteena on auttaa ihmisiä ja yhteisöjä huomaamaan osaamistaan, tekemään sitä näkyväksi sekä nostaa osaamista ja sen kehittämistä julkiseen keskusteluun.
Akava pitää lausunnossaan opetushallitukselle ehdotettuja vapaan sivistystyön Kansallisten perustaitaitojen osaamismerkkien osaamistavoitteita ja arviointikrieereitä kannatettavina muistuttaen, että uusien osaamismerkkien käyttöön ottamiseen on varattava riittävät resurssit.
Akava pitää työ- ja elinkeinoministeriölle antamassaan lausunnossa hallituksen esitystä perusteltuna. Osaavan työvoiman houkuttelemiseksi tarvitaan nykyistä laajempia ja vaikuttavampia toimia. Tässä lupajärjestelmän kehittäminen on yksi tekijä.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.