Palkansaajien keskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK haluavat parantaa mahdollisuuksia puuttua työntekijöiden kohtaamaan syrjintään. Järjestöt esittävät muun muassa yhdenvertaisuussuunnitelmaa koskevan velvoitteen ulottamista myös alle 30 työntekijän työpaikoille ja suunnitelman säännöllistä päivittämistä.
Moni työnantaja on herännyt tarkastelemaan ja kehittämään sukupuolten tasa-arvoa työelämässä. Vasta sen jälkeen katse on saattanut kohdistua etnisyyteen, kieleen ja lopulta sateenkaarikysymyksiin. Inklusiivisempi lähestymistapa edistäisi työntekijöiden kokemusta osallisuudesta, psykologisesta turvallisuudesta ja yhteenkuuluvuudesta työpaikoilla.
Tasa-arvoinen, yhdenvertainen ja monimuotoinen työelämä on suomalaiselle yhteiskunnalle välttämättömyys. Syrjimättömyyden tulisi olla kaikissa työyhteisöissä itsestäänselvyys. Työmarkkinakeskusjärjestöt vetoavat niin työnantajiin kuin työntekijöihin syrjimättömän työelämän puolesta.
Työpaikkojen olisi osattava varautua siihen, että kokenut työntekijä lähtee eläkkeelle. Työntekijälle eläkkeelle jääminen tarkoittaa melkoista elämänmuutosta. Miten siihen voi valmistautua, lähteäkö kertaheitolla vai portaittain? Miten työnantaja voi vaikuttaa työurien pidentämiseen? Artikkelimme tuo näkökulmia eläkkeelle jäämisestä ja siihen valmistautumisesta työyhteisössä.
Rekrytointisyrjintä on kielletty lailla Suomessa ja monessa muussa maassa. Kielloista huolimatta sitä esiintyy työmarkkinoilla, selviää työ- ja elinkeinoministeriön vastikään julkaisemasta valtioneuvoston tutkimusraportista. Tilanne on kestämätön oikeudenmukaisen työelämän ja hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämisen näkökulmasta.
Kohta kaksi vuotta kestänyt koronapandemia on muuttanut jokaisen elämää jollain tavoin. Kaksi vuotta tuntuu melko pitkältä poikkeusajalta, joka koettelee jaksamistamme. Maskeja ja käsidesiä on kulunut.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.