Hyväntekeväisyyttä ilon kautta

Akava, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ja Suomen Ekonomit ovat tänä vuonna mukana Nenäpäivässä. Nenäpäivä on hyväntekeväisyyskampanja, joka yhdistää viihteen ja huumorin hyväntekeväisyyteen. Tavoitteena on auttaa kehitysmaiden lapsia sekä lisätä globaalia oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa.

5.11.2018

Nenäpäivä on Suomen tunnetuin hyväntekeväisyyskampanja. Suomalaisista 78 prosenttia tuntee Nenäpäivän ja noin 700 000 suomalaista kertoo olevansa sen keräyksissä mukana. Viime vuonna keräys tuotti yli kaksi miljoonaa euroa. Nenäpäivää vietetään Suomessa perjantaina 9.11., jolloin Yle lähettää Nenäpäivän show’n suorana lähetyksenä. Kerätyt varat jaetaan yhdeksän hyväntekeväisyysjärjestön kesken. Nämä järjestöt ovat Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu, Suomen UNICEF, Pelastakaa Lapset, Plan Suomi, Suomen Lähetysseura, Fida International, Solidaarisuus ja Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK.

Nenäpäivän juuret ovat Iso-Britanniassa, jossa ensimmäistä Red Nose Daytä vietettiin jo vuonna 1988. Nenäpäivä-konsepti syntyi, kun brittiläinen käsikirjoittaja-ohjaaja Richard Curtis havahtui Etiopian nälänhätään ja kokosi viihdealan ammattilaisista koostuvat ystävänsä yhteen auttaakseen kehitysmaiden lapsia. Hyväntekeväisyyskampanja on laajentunut ja sitä vietetään nykyisin ympäri maailma. Nenäpäivän filosofiaan kuuluu, että vakavia asioita nostetaan esiin viihteen ja huumorin siivittämänä.

Kaksikymmentä euroa – lukutaito kahdelle kehitysmaan lapselle

Akava ja muut palkansaajajärjestöt olivat Nenäpäivä-keräyksessä ensimmäisen kerran mukana jo vuonna 2009. Tänä vuonna Akava päätti tehdä lahjoituksen Nenäpäivä-keräykseen joulutervehdysten asemasta.

Esimerkiksi Suomen Ekonomit, joka on nyt toista vuotta mukana kampanjassa, lahjoittaa jokaisen uuden jäsenen liittymisen yhteydessä kaksikymmentä euroa Nenäpäivä-keräykseen. Uusien jäsenten lisäksi liitto on saanut myönteistä näkyvyyttä ja kartuttanut Nenäpäivä-keräyksen pottia. Nina Enberg, joka toimii keräyksen yhteyshenkilönä Suomen Ekonomeissa muistuttaa, että kahdellakymmenellä eurolla kaksi maailman lasta saa lukutaidon.

Ay-liikkeen tavoitteisiin kuuluu heikoimmista huolehtiminen

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, joka on tänä vuonna yksi Nenäpäivän pääyhteistyökumppaneista, aloitti Nenäpäivän kampanjan vakuutusyhtiö Turvan kanssa jo toukokuussa. Tavoitteeksi asetettiin 50 000 euroa. OAJ:ssa kampanjaa koordinoinut Kaj Raiskio iloitsee yhteistyökumppanuuden saamasta vastaanotosta ja palautteesta, jota on tullut jäseniltä sekä jäsenyhdistyksiltä. Raiskio toteaa, että yksi ammattiyhdistysliikkeen perinteisemmistä tavoitteista on ollut heikommista huolehtiminen.

Osallistumisvinkkejä Nenäpäivään:

  • Kävele tai pyöräile työmatkat viikon ajan ja lahjoita bensarahat Nenäpäivälle
  • Osta Nenäpäivän nenä
  • Perusta oma nettilipas, jossa näet porukkasi tai tempauksesi keräystulokset
  • Järjestä perjantaina 9.11. nenäkatsomo, jossa viihdytään Nenäpäivä-show’n parissa ja autetaan yhdessä maailman lapsia
  • Lahjoita netissä: OAJ:n keräyslipas, Akavan keräyslipas, Ekonomien keräyslipas

Akava, OAJ ja Suomen Ekonomit haastavat jäsenliitot mukaan Nenäpäivään ja kannustavat yksittäisiä jäseniä olemaan mukana. Tehdään yhdessä hyvää!

Lisätietoja:

Eeva Karhamo

viestinnän asiantuntija

+358 50 322 6757