Progressiivinen tuloverojärjestelmämme toimii päinvastoin. Tulojen kasvaessa tulojen lisäyksestä maksetaan yhä suurempi osa veroja. Työntekijälle jää jokaisesta lisää tienatusta satasesta vähemmän käteen kuin aiemmista satasista keskimäärin. Eli nettokorvaus lisää tehdystä työstä pienenee. Moni kehtaa silti väittää, että työn progressiivisella verotuksella ei ole vaikutusta halukkuuteen tehdä enemmän töitä.
Jokaisen suomalaisen pitäisi olla kiinnostunut oman palkkansa verotuksesta. Ansiotulojen kireä progressio koskee nimittäin jo alle keskituloisia. Hieman alle 2 500 euron kuukausituloilla lisätulosta menee yli 45 prosenttia veroihin. Kireä ansiotulojen verotus ei ole siten vain mystisen ”hyvätuloisten” joukon ongelma. Veroja ei maksa ”joku muu”.
Sairaanhoitaja tekee ylitöitä viikonloppuisin. Teollisuussähkömies tekee iltaisin sivutoimisia asennustöitä kotitalouksille. Kumpikin saa lisätuloistaan hieman yli puolet käteen verojen jälkeen. Yläasteen opettaja opettaa iltaisin kansalaisopistossa ja käyttää vapaa-aikaansa oppituntien valmisteluun. Kirvesmies kouluttautuu työn ohessa rakennusmestariksi uhraten vapaa-aikaansa usean vuoden ajan voidakseen tienata 1 000 euroa enemmän kuukaudessa. Kumpikin saa ponnistelujensa tuomista lisätuloista käteensä alle puolet. Ja kun terveyskeskuslääkäri tekee satunnaisesti ylitöitä, verot voivat viedä lisätulosta melkein kuusikymmentä prosenttia.
Esimerkkien henkilöt joutuvat ansaitsemaan jokaisen lisäeuronsa antamalla niistä vastineeksi työpanoksensa ja luopumalla vapaa-ajasta esimerkiksi harrastusten tai perheen parissa. Kireä verotus ei kannusta uralla etenemiseen, kouluttautumiseen, ylitöiden tekemiseen tai lisäansioiden hankkimiseen. Päinvastoin, pienemmällä korvauksella halu tehdä lisätöitä vähenee. Solidaarisuusvero toimii samalla tavalla ja ajaa osaajia pois maasta. Jos työtä jää tekemättä, myös verotuloja jää saamatta. Pahimmassa tapauksessa verotulo pienentyy enemmän kuin henkilön nettopalkka.
Suomen kielessä ei ole termiä ”palkanansaitsija”. Sellainen käsite kuin ”palkansaaja” meillä sen sijaan on. Tarkemmin ajateltuna termi luo kummallisen vaikutelman, että ansiotason noustessa työntekijä saisi rahaa ilmaiseksi, tekemättä mitään enemmän, paremmin tai luopumatta mistään. Ylipäätään ansaitsematta.
Leppoistaminen eli downshifting ja työnteon vähentäminen ovat nousseet trendeiksi. Uusien asenteiden maailmassa kynnys löysätä on madaltunut. Kireä lisätulojen verotus voi tehdä työn tekemisen vähentämisestä jopa helppoa ja houkuttelevaa, jos kovalla uurastuksella ansaitusta palkasta joku toinen vie kohtuuttoman ison osan. Kysyttäessä hyvin harva meistä olisi valmis maksamaan itse enemmän veroja.
Hyvinvointipalveluiden rahoitus perustuu ahkeruuteen ja tuottavuuteen. Palveluiden turvaaminen edellyttää nykyistä korkeampaa työllisyyttä, erityisesti lisää korkean tuottavuuden työpaikkoja ja työperäistä maahanmuuttoa. Työn tekemiseen on kannustettava kaikin keinoin. Sitä ankara työn verotus ei tee, vaan verotus on käytännössä työn este. Palkkatyön verotusta tulee sen vuoksi keventää kaikilla tulotasoilla.
Anita Isomaa-Myllymäki
verojohtaja, Elinkeinoelmän keskusliitto EK
Pasi Sorjonen
pääekonomisti, Akava
