Vuonna 2017 työllisiä oli keskimäärin 25 000 enemmän kuin vuonna 2016, mutta vuoden viimeisellä neljänneksellä työllisiä oli jo liki 60 000 enemmän kuin vuotta aikaisemmin vastaavalla neljänneksellä. Työllisyysaste vuonna 2017 keskimäärin on vasta 69,6 prosenttia, toisaalta työllisyysasteen trendi eli arvio työllisyysasteesta, kun havaittuun työllisyysasteeseen tehdään kausivaihtelukorjaukset, osoittaa jo yli 70,5 prosenttia joulukuussa 2017.
Viime kuukausien työllisyyskehitys on herättänyt uudestaan keskustelun siitä, olisiko Sipilän hallituksen tavoite 72 prosentin työllisyysasteesta vuonna 2019 sittenkin mahdollista saavuttaa. Talouspolitiikan arviointineuvosto arvioi tuoreessa raportissaan todennäköisyydeksi 16 prosenttia, että työllisyysaste on vähintään 72 prosenttia vuonna 2019. Neuvosto tuo toisaalta esille, että ennustaminen kahdeksi vuodeksi eteenpäin on sen verran epävarmaa, että on olemassa 16 prosentin todennäköisyys, että työllisyysaste vuonna 2019 onkin alle vuoden 2017 tasonsa.
Ottaen huomioon lisätieto, joka on tullut valtiovarainministeriön ja Suomen Pankin ennusteiden julkaisemisen jälkeen, todennäköisyys saavuttaa 72 prosentin työllisyysaste on jonkin verran kasvanut, mutta epävarmuus on edelleen todella suuri – kahdessa vuodessa maailmalla ja kotimaassa liian moni asia voi mennä joko paremmin tai huonommin kun mitä nyt ajatellaan.
Ripeä työllisyyden nousu on jälleen kerran nostanut esille myös kysymyksen, missä vaiheessa työllisyyden kasvu pysähtyy, koska työttömyydestä huolimatta sopivaa työvoimaa ei löydy. Rakenteellisen työttömyyden taso onkin yksi kiinnostavimmista ja samalla vaikeimmista kysymyksistä talouspolitiikassa. Menemättä syvälle ekonomistislangiin voi sanoa, että työttömyys saavuttaa rakenteellisen tason silloin, kun työvoiman saatavuus muuttuu laajalti sen verran niukaksi, että useimmat työnantajat alkavat kilpailla työntekijöistä palkoilla. Palkkataso kohoa nopeasti, mutta talous ei enää juuri kasva eikä työllisyys parane. Tilanne tyypillisesti päätyy siihen, että talous menettää kustannuskilpailukykynsä ja suhdanne kääntyy ylikuumenemisesta taantumaan.
Rakenteellisen työttömyyden taso ei tietenkään ole ajassa vakio – sitä määrittää väestörakenne, koulutus, työmarkkinainstituutiot sekä työttömyys- ja eläkejärjestelmät. Taloustieteilijät ovat kehittäneet tilastollisia menetelmiä rakenteellisen työttömyyden tason arvioimiseksi. Tällaisten menetelmien perusteella arviot Suomen rakenteellisesta työttömyysasteesta ovat 7 prosentin luokkaa1 ja niiden mukaan Suomen talous ylikuumenisi jo ennen kuin 72 prosentin työllisyysaste on saavutettu.
On vaikea sanoa, kuinka vakavasti nämä arviot tulisi ottaa, koska on tiedossa, että tyypillisesti arviot rakenteellisesta työttömyydestä laskevat, kun todellinen työttömyysaste laskee ja toisinpäin. Toinen huomionarvoinen asia on, että ero tosiasiallisen ja rakenteellisen työttömyyden välillä on huono mittari työllisyyden kasvupotentiaalista. Nämä arviot nimittäin perustuvat kansainväliseen työttömyyden määritelmään, jota myös Tilastokeskus noudattaa. Siinä työttömiksi katsotaan vain ne, jotka aktiivisesti etsivät töitä. Ne, jotka olisivat valmiit ottamaan töitä vastaan, mutta eivät etsi aktiivisesti työpaikkaa luokitellaan piilotyöttömiksi. Kun taloussuhdanteet paranevat, piilotyöttömät sekä muut työvoiman ulkopuoliset, esimerkiksi kotona lapsia hoitavat, aktivoituvat. Sen vuoksi työllisyys voi kasvaa ilman että ”virallinen” työttömyys laskee. Näin kävi Suomessa esimerkiksi viime vuonna.
Toinen tapa arvioida rakenteellista työttömyyttä on katsoa työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) arvioita. TEM luokittelee rakenteelliseksi työttömiksi pitkäaikaistyöttömät, toistuvaistyöttömät sekä ne, jotka kiertävät työttömyyden ja työvoimapoliittisten toimenpiteiden välillä. TEM:n rakennetyöttömät ovat henkilöitä, joilla tyypillisesti on osaamis-, terveys- tai muita sosiaaliongelmia. Osa on luultavasti myös jonkinlaisessa kannustinloukussa. Kyseessä on siten joukko, jonka työllistyminen vaatii useimmiten toimenpiteitä. Joulukuun 2017 lopussa TEM:n työnvälityspalveluissa oli yhteensä noin 278 000 työtöntä työnhakijaa, joista noin 182 000 on rakennetyöttömiä. Jäljellä olevat 96 000 ovat työttömiä, joiden työllistymiselle ei pitäisi olla TEM:n arvion mukaan erityistä ongelmaa. Jos nämä 96 000 työllistyvät, työllisyysaste nousisi jonkin verran yli 72 prosenttia. Huomioon on otettava lisäksi, että työmarkkinoille voi tulla myös työvoiman ulkopuolelta.
Laskelmien perusteella vaikuttaa siltä, että tällä hetkellä työvoiman tarjonta riittänee 72 prosentin työllisyysasteen saavuttamiseksi, mutta ei esimerkiksi 75 prosentin työllisyysasteeseen. Historiamme valossa jo 72 prosentin työllisyysaste olisi saavutus. Niin korkealla työllisyysaste Suomessa ei ole ollut kaukaiselta tuntuvan vuoden 1990 jälkeen.
Eugen Koev
pääekonomisti
