Tehdään yhdessä suomalaisesta työelämästä syrjimätön

Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat perus- ja ihmisoikeuksia. Tämä tarkoittaa, että henkilöön liittyvät tekijät, kuten sukupuoli tai seksuaalinen suuntautuminen, eivät saa vaikuttaa ihmisten mahdollisuuksiin saada koulutusta, työllistyä tai saada palveluja.

24.6.2024

Maria Löfgren

Syrjinnän kielto on selkeä lähtökohta, mutta valitettavasti useat tutkimukset osoittavat, etteivät sateenkaari-ihmisten oikeudet vielä toteudu suomalaisessa työelämässä. Esimerkiksi Euroopan perusoikeusviraston (FRA) uusimmasta selvityksestä (2024) ilmenee, että suomalaisista sateenkaari-ihmisistä 18 prosenttia on kohdannut työelämässä syrjintää. Lisäksi 41 prosenttia katsoo, että ennakkoluulot ja suvaitsemattomuus sateenkaari-ihmisiä kohtaan on kasvanut viiden viime vuoden aikana suomalaisessa yhteiskunnassa.

Tietoa ja esimerkkejä ihmisten moninaisuuden tärkeydestä tarvitaan ennakkoluulojen vähentämiseksi koko yhteiskunnassa. Yhdenvertaisuusnäkökulman tuntemusta pitää tukea koulutuksella. Työpaikkojen pitää nähdä työntekijöiden moninaisuus voimavarana. Yhteiskuntapolitiikan periaatteena on oltava ihmisten keskinäisen erilaisuuden huomioiminen ja kunnioittaminen.

Olemme Akavassa sitoutuneet toiminnallamme edistämään tasa-arvoista, yhdenvertaista ja syrjimätöntä yhteiskuntaa. Osana tätä tavoitetta osallistumme Helsinki Pride -viikolle tapahtuman yhteistyökumppanina. Olemme mukana järjestämässä monenlaista ohjelmaa, kuten kouluttamassa liittojemme jäseniä ja muita työelämän sateenkaarikysymyksistä kiinnostuneita sekä järjestämässä työelämätapahtumaa yhdessä muiden palkansaajakeskusjärjestöjen kanssa. Olemme lisäksi mukana järjestämässä Nuorten Pride -viikolle sijoittuvaa sosiaalisen median kyselytuntia nuorten työelämäkysymyksistä.

Olen erittäin ylpeä siitä, että myös ennätyksellinen määrä liittojamme osallistuu Prideen. On sanomattakin selvää, että yhdenvertaisen ja tasa-arvoisen työelämän puolesta tehtävään työhön tarvitaan meitä kaikkia. Yhdessä voimme tehdä suomalaisesta työelämästä oikeudenmukaisen jokaiselle.

 

Tutustu EU:n perusoikeusviraston (FRA) kyselytutkimuksen tuloksiin

LGBTIQ at a crossroads: progress and challenges (2024)

Lisätietoja:

Maria Löfgren

puheenjohtaja

+358 40 568 2798