Selvityshenkilönä sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta olivat Tuija Oivo ja Raija Kerätär, joiden raportti ”Osatyökykyisten reitit työllisyyteen – etuudet, palvelut, tukitoimet” julkaistiin 15. marraskuuta.
Tilastokeskuksen lukujen mukaan noin 600 000 suomalaista kokee, että terveydentila rajoittaa heidän työkykyään. Heistä työkyvyttömyyseläkkeellä on noin 240 000 ja työssä noin 300 000. Raportissa todetaan, että osatyökykyisten tai työkyvyttömien työttömien määrää ei tarkkaan tiedetä. Olennaista on, että vain osa heistä on tunnistettu palvelujärjestelmässä.
Raportti tuo monilta osin lohduttoman kuvan palvelujärjestelmästä: työ- ja toimintakyvyn ongelmia ja taustoja ei tunnisteta. Ja jos ne tunnistetaan, ei pystytä läheskään aina ohjaamaan avun piiriin. Työttömille moni asia on vaikeampaa kuin työssä oleville. Esimerkiksi pitkään työttöminä olleilla monisairailla näyttää olevan vaikeuksia päästä työkyvyttömyyseläkkeelle, kun taas työsuhteessa oleville pitkiltä sairauslomilta työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen on helpompaa. Tarve ei näytä tätä epäsuhtaa perustelevan, joten katse pitää kääntää itse järjestelmään.
Sosiaaliset investoinnit keskusteluun
Selvityksen lähtökohta on ollut, että työttömien aktivointipolitiikka ja kuntoutuspolitiikka on nähtävä kokonaisuutena. Jotta ihmisen toimintavalmiuksia voidaan lisätä, tarvitaan toimia yhtä aikaa niin työllisyyden, kuntoutuksen kuin työkyvyn kohentamiseksi.
Tämä järkeenkäypä lähtökohta menee asioiden ytimeen juuri siinä, mikä nykyjärjestelmässämme ei toimi. Hallinnonalat ovat sektoroituneet, joten ei ole ollut mahdollista luoda sujuvia, ihmisen tarpeista lähteviä palveluketjuja, jossa vastuu palvelukokonaisuudesta olisi selkeästi jollain taholla. Tämä on erityinen ongelma niillä, jotka tarvitsevat moninaisia palveluja, ja joiden elämänhallintaa kuormittavat erilaiset tekijät.
Raportin kirjoittajat painottavat, että toimintavalmiuksien lisäämiseen pyrkivät toimet tulee nähdä sosiaalisena investointina. Tavoitteena on kasvattaa kilpailukykyä ja lisätä talouskasvua sekä parantaa työllisyyttä ja työelämän laatua.
Olisi toivottavaa, että sote-panostuksista sosiaalisten investointien näkökulmasta heräisi laajempikin keskustelu. Niistä tarvittaisiin enemmän tutkimusta, laskennan työkaluja ja tilastoinnin kehittämistä.
Työttömyys välivaiheena työkykyisyyden ja työkyvyttömyyden välillä?
Selvityshenkilöt tunnistavat, että ”työttömyydestä näyttää kehittyneen suurella osalla välivaihe työkykyisyyden ja työkyvyttömyyden välille ja työttömyysetuuksista välivaihe ansioiden ja sairausperusteisten etuuksien välille”. Huomio kertoo siitä, että järjestelmämme ei tunnista työ- ja toimintakyvyn heikkenemistä eikä siihen johtavia tekijöitä riittävästi, eikä tarjoa keinoja korjata tilanne. Raportin mukaan työttömien sairauksien toteamisessa, hoidossa ja kuntoutuksessa sekä sairauspäivärahan ja työkyvyttömyyseläkkeen prosesseissa on huomattavia puutteita.
Suurimmat sairausryhmät välivaiheessa olevilla työttömillä ovat tuki- ja liikuntaelinsairaudet ja mielenterveyden häiriöt. Tutkijat katsovat, että olisi panostettava erityisesti näiden sairauksien tutkimuksiin, hoitoihin ja kuntoutukseen.
Erityisen huolestuttavana he pitävät nuorten pitkäaikaistyöttömien tilannetta. Nuorten työnhakijoiden työkyky- ja kuntoutustarveselvityksissä on raportin mukaan havaittu paljon työkykyä heikentäviä sairauksia ja vammoja, joita ei ole aiemmin heillä todettu ja jotka ovat hoitamattomia.
Valtakunnallinen työkykyohjelma tarvitaan
Kerättären ja Oivon raportti ei toki ole toivoton. Puutteita on paljon, mutta kun ne on tunnistettu, toimiin voidaan ryhtyä. Selvityshenkilöt esittävät lukuisia konkreettisia parannuksia sekä valtakunnallista, strategista ja poikkihallinnollista työkykyohjelmaa. Ehdotus on kannatettava.
Akava nostaa hallitusohjelmatavoitteissaan esiin sairauksien ennaltaehkäisyn, työ- ja toimintakyvyn turvaamisen, kansanterveystyön sekä hyvinvoinnin ja sosiaalisen turvallisuuden edistämisen. Jotta voimme ylläpitää hyvinvointia – ja riittävän työllisten määrän – tarvitsemme toimia syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja toimintakyvyn parantamiseksi.
Työ- ja toimintakyky ei liity vain yksilöön, vaan kyse on myös siitä, miten organisoimme työtä ja autamme ihmisiä esteiden yli – oli kyse sitten konkreettisesta tahi järjestelmä- tai asennetason esteestä.
Valtakunnallinen työkykyohjelma tulisi ottaa seuraavan hallituksen työlistalle. Sen tulisi huomioida laajasti työikäisten, myös työssä olevien, työ- ja toimintakyvyn haasteet. Valmistelun tulee olla laajapohjainen ja sitouttaa eri toimijat. Yhteiskunnalla ei ole varaa olla puuttumatta näin keskeiseen, havaittuun ja yksilöityyn huoleen.
