Akavan lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi ylioppilastutkinnosta ja lukiolain muuttamisesta

Akava toteaa lausunnossaan opetus- ja kulttuuriministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi ylioppilastutkinnosta ja lukiolain muuttamisesta muun muassa, että lakiluonnos tukee suurilta osin lukiokoulutuksen uudistamista sekä uudelle lukiolaille asetettujen tavoitteiden toteutumista. Luonnoksessa ehdotetut muutokset ylioppilastutkinnon rakenteeseen ovat kannatettavia ja ohjaavat lukion kehittämistä oikeaan suuntaan. Kahden reaaliaineen tai yhden reaaliaineen ja vieraan kielen valitsemismahdollisuus tukee lukion yleissivistävää luonnetta ja mahdollistaa monipuolisemman kielivarannon. Ylioppilaskirjoitusten kanssa samanaikaisesti toteutettavien korkeakoulujen valintakoemenettelyiden vaikutuksia lukio-opiskelijoiden ainevalintoihin on seurattava ja arvioitava.

14.9.2018

Ylioppilastutkinnon suorittamisajan joustavoittaminen on pääosin kannatettavaa. Näin tuetaan opiskelijoita, joilla muutoin olisi vaikeuksia suoriutua lukio-opinnoistaan esimerkiksi sairauden tai ulkomaanjakson vuoksi. Samalla parannetaan heidän mahdollisuuksiaan päästä jatko-opintoihin.

Akavan lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi ylioppilastutkinnosta ja lukiolain muuttamisesta

Akava ry lausuu kunnioittavasti seuraavaa:

Lausunnon pääkohdat

  • Lakiluonnos tukee suurilta osin lukiokoulutuksen uudistamista sekä uudelle lukiolaille asetettujen tavoitteiden toteutumista. Luonnoksessa ehdotetut muutokset ylioppilastutkinnon rakenteeseen ovat kannatettavia ja ohjaavat lukion kehittämistä oikeaan suuntaan.
  • Kahden reaaliaineen tai yhden reaaliaineen ja vieraan kielen valitsemismahdollisuus tukee lukion yleissivistävää luonnetta ja mahdollistaa monipuolisemman kielivarannon.
  • Ylioppilaskirjoitusten kanssa samanaikaisesti toteutettavien korkeakoulujen valintakoemenettelyiden vaikutuksia lukio-opiskelijoiden ainevalintoihin on seurattava ja arvioitava.
  • Ylioppilastutkinnon suorittamisajan joustavoittaminen on pääosin kannatettavaa. Näin tuetaan opiskelijoita, joilla muutoin olisi vaikeuksia suoriutua lukio-opinnoistaan esimerkiksi sairauden tai ulkomaanjakson vuoksi. Samalla parannetaan heidän mahdollisuuksiaan päästä jatko-opintoihin.
  • Ylioppilastutkinnon kokeisiin ilmoittautumiseen liittyvien menettelyiden joustavoittaminen on kannatettavaa. Ne muun muassa madaltavat kynnystä valita lukio-opinnoissa pitkän aineen oppimäärä, kun ylioppilaskirjoituksissa on mahdollisuus kirjoittaa aine lyhyenä, sekä parantavat lukion osaamisperusteisuutta.
  • Akava pitää tärkeänä englanninkielisen ylioppilastutkinnon suorittamismahdollisuutta selvityshenkilöiden esittämässä muodossa. Tutkinnosta ei saa muodostua kotimaisilla kielillä suoritettavan tutkinnon kilpailijaa, vaan tutkinnon järjestäjien joukko on rajattava siten, että tutkinnon suorittamiselle englanniksi on selkeät syyt, jotka pohjautuvat alueen väestörakenteeseen ja koulutustarpeeseen.

Akavan mielestä lakiluonnos tukee pääsääntöisesti lukiokoulutuksen uudistamista sekä uudelle lukiolaille asetettujen tavoitteiden toteutumista.

Akava pitää tärkeänä, että ylioppilastutkinnon asemaan lukiokoulutuksen opetussuunnitelman mukaisten tietojen ja taitojen saavuttamista mittaavana ja yleisen jatko-opintokelpoisuuden tuottavana päättötutkintona ei ehdoteta muutoksia.

Rakennemuutokset vahvistavat yleissivistävyyttä

Lakiluonnoksessa ehdotetut muutokset ylioppilastutkinnon rakenteeseen ovat kannatettavia ja ohjaavat lukion kehittämistä oikeaan suuntaan. Lukion päätehtävä on jatkossakin antaa laaja yleissivistys ja tarjota paras mahdollinen pohja korkeakouluopinnoille. Tämä edellyttää varsin laajaa pakollista ainevalikoimaa sekä pedagogiikan ja arviointitapojen voimakasta kehittämistä.

Kahden reaaliaineen tai yhden reaalin ja vieraan kielen opiskelu tukevat laajan yleissivistyksen saavuttamista vahvistamalla reaaliaineiden asemaa sekä mahdollistamalla suomalaisten kielivarannon monipuolistumisen. Samaan aikaan toteutettavat korkeakoulujen valintakokeiden muutokset vaikuttavat ja ohjaavat osaltaan opiskelijoiden ainevalintoja, minkä vuoksi on tärkeää seurata ja arvioida tilannetta, kuten lakiluonnoksessakin todetaan.

Akava kannattaa englanninkielisen ylioppilastutkinnon suorittamismahdollisuutta selvityshenkilöiden esittämässä muodossa. Tutkinnosta ei saa muodostua kotimaisilla kielillä suoritettavan tutkinnon kilpailijaa, vaan tutkinnon järjestäjien joukko on rajattava siten, että tutkinnon suorittamiselle englanniksi on selkeät syyt, jotka pohjautuvat alueen väestörakenteeseen ja koulutustarpeeseen.

Joustavampi ylioppilastutkinto tukee lukio-opintojen suorittamista ja pääsyä jatko-opintoihin

Akava pitää tärkeänä ylioppilastutkinnon kokeisiin ilmoittautumiseen ja suorittamisaikaan liittyvien menettelyiden joustavoittamista.

Lakiehdotuksen mukaan kokelaan ei enää tarvitsisi ilmoittautumisen yhteydessä sitovasti valita kokeita pakollisiksi tai ylimääräisiksi. Myöskään kokelaan ilmoittautumista eritasoisiin kokeisiin samassa tutkintoaineessa ei rajoitettaisi.

Mahdollisuudella suorittaa ylioppilaskirjoituksissa eri tasoinen koe kuin sitä edeltäneissä lukio-opinnoissa tuetaan lukion osaamisperusteisuutta ja madalletaan kynnystä valita lukio-opinnoissa pitkän aineen oppimäärä, kun ylioppilaskirjoituksissa on mahdollisuus kirjoittaa aine lyhyenä.

Akava kannattaa mahdollisuutta ylioppilastutkinnon suorittamisajan pidentämiseen perustelluista syistä opiskelijoilla, joilla muutoin olisi vaikeuksia suoriutua lukio-opinnoistaan esimerkiksi sairauden tai ulkomaanjakson vuoksi. Näin parannetaan heidän mahdollisuuksiaan päästä jatko-opintoihin.

Kuten lukiolain valmistelussa Akava toi useaan otteeseen ilmi, se ei kannata ylioppilaskirjoitusten rajatonta uusimisoikeutta. Ylioppilaskirjoituksista ei saa muodostua uutta pullonkaulaa jatko-opintoihin siirtymiselle nuorten jäädessä maksimoimaan ylioppilaskirjoituksista korkeakouluvalinnoissa saatavia pisteitä. Tilannetta on seurattava ja arvioitava osana koko toisen asteen kehittämiseen ja korkeakouluopintoihin pääsyn nopeuttamiseen tähtääviä uudistuksia.

Ystävällisin terveisin

Akava ry

Lausunnon tunnistetiedot

Lausunnon diaarinumero Dnro 079/62/2018

Lausunnon päiväys 4.9.2018

Laatija Miika Sahamies

Lue lisää aiheesta