Akavan Erityisalat: Kulttuurista leikkaamalla ei pelasteta Suomen taloutta

Kulttuuri- ja museoalan määrärahat ovat jälleen leikkausten kohteina. Kaavailtujen leikkausten osuus on valtion kokonaisbudjetissa marginaalinen, mutta niiden merkitys alan kasvulle, työllisyydelle ja saavutettavuudelle on valtava, sanovat Akavan Erityisalojen jäsenjärjestöt TAKU ja MAL.

15.4.2024

Kulttuurin määrärahoista leikattaisiin vuonna 2025 valtiovarainminsteriön ehdotuksen mukaan 4,3 miljoonaa euroa aiemmin tänä vuonna toteutuneiden mittavien leikkausten lisäksi. Nyt esitetyistä leikkauksista miljoona euroa kohdistuisi taiteen ja kulttuurin valtionavustuksiin ja 3,3 miljoonaa esittävän taiteen sekä museoiden valtionosuuksiin (VOS).

Kulttuurin rahoituksen leikkaustahdin on ennakoitu kiihtyvän kymmeniin miljooniin euroihin vuosina 2026 ja 2027, jos hallitusohjelmaan kirjatut suunnitelmat toteutuvat samassa suhteessa kuin tänä ja ensi vuonna.

Leikkauksilla on suora vaikutus alan työllisyyteen. Sekä valtionavustusta saavat, yleishyödyllistä työtä tekevät järjestöt että valtionosuuden piirissä olevat museot, teatterit ja orkesterit ovat merkittäviä työllistäjiä.

Erityisen huolestuttavaksi tilanteen tekee se, että samaan aikaan taide- ja kulttuurialaa merkittävästi rahoittavien kuntien talous on ajettu ahtaalle valtionosuuksien indeksikorotuksia leikkaamalla. Onkin perusteltua pelätä, etteivät alalla jo nähdyt irtisanomiset ja yhteistoimintamenettelyt jää viimeisiksi.
Kaavailtujen leikkausten osuus on valtion kokonaisbudjetissa marginaalinen, mutta niiden merkitys alan kasvulle, työllisyydelle ja saavutettavuudelle on puolestaan valtava.

Leikkauksilla suora vaikutus alan työllisyyteen ja kulttuurin saavutettavuuteen

Hallitusohjelmaan on kirjattu, että hallitus tunnistaa 136 000 ihmistä työllistävän taide-, kulttuuri- ja tapahtuma-alan merkityksen sekä kasvun mahdollisuudet. Lisäksi hallitusohjelmassa luvataan, että Orpon hallitus kiinnittää erityistä huomiota kulttuurialan ja luovien alojen tekijöiden asemaan. Myös voimassa olevassa museopoliittisessa ohjelmassa painotetaan alan osaajien roolia.

Kaavaillut leikkaukset ovat täysin ristiriidassa kulttuurialaan kohdistettujen odotusten ja hallitusohjelman tavoitteiden kanssa: vain se mihin investoidaan, voi kasvaa.

”Nyt kaavaillut leikkaukset ovat huolestuttavia paitsi työllisyyden, myös kulttuurin saavutettavuuden näkökulmasta. Jatkuva kurjistumisen kierre johtaa väistämättä siihen, että taide- ja kulttuuripalvelut eivät ole enää kaikkien ulottuvilla”, sanoo Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKUn toiminnanjohtaja Nea Leo ja tähdentää, että kuntien sekä valtion rahoituksen leikkaukset osuisivat osin samoihin toimijoihin.

Hallitus on tehnyt myös esityksen muun muassa kulttuuritapahtumien, elokuvanäytösten ja museoiden pääsylippujen arvonlisäveroprosentin nostamisesta nykyisestä 10 prosentista 14 prosenttiin. Toteutuessaan tämä vaikeuttaisi tilannetta entisestään.

Kulttuurialan ahdingon kerrannaisvaikutukset olisivat laajat

”Ilman riittävää julkista rahoitusta emme pysty huolehtimaan kulttuuriperinnöstämme”, toteaa Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry:n toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä.

”Museoiden taloustilanne on jo tiukka. Apua tilanteeseen on haettu säästämällä valmiiksi tingityistä palkkakuluista ja lomauttamalla koko henkilöstö. Toiminnan jatkuvuuden ja työntekijöiden näkökulmasta vuosittaiset henkilöstön lomautukset eivät ole ratkaisu.”

Hallitusohjelmassa todetaan kulttuurin suuri merkitys kansalaisten resilienssille, kokonaisturvallisuudelle sekä kansalliselle yhteenkuuluvuuden tunteelle. Samoin todetaan, että kulttuurialan kasvu tukee koko yhteiskuntaa vahvistaen sen hyvinvointia, luovuutta ja kestävyyttä. Kulttuurin merkitys Suomen huoltovarmuudelle on siis hyvin tunnistettu.

Leikkaamalla vähästä ei saada säästöä, vaan seuraukset ovat tuhoisat paitsi koko kulttuurisektorille myös yhteiskunnassa laajemmin.

Lisätietoja

Nea Leo
toiminnanjohtaja
Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry

Katariina Mäkelä
toiminnanjohtaja
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry

***
Kivi voittaa sakset -mielenilmaus 15.4.

Maanantaina 15.4.2024 kello 15 Helsingin Rautatientorilta käynnistyy rauhanomainen Kivi voittaa sakset -mielenilmaus kulttuurileikkauksia vastaan.

Mielenilmaus lähtee liikkeelle kohti Espan lavaa kello 15. ja päättyy kello 16.30.

Mielenilmaus muistuttaa, että luovilla aloilla on merkittävä vaikutus sekä kansantalouteen että kansalliseen identiteettiin ja hyvinvointiin. Yhteiskunnan peruskalliona kulttuuri on tärkeä osa henkistä huoltovarmuutta, ala tuottaa tutkittuja hyvinvointi- ja terveysvaikutuksia sekä laajoja talousvaikutuksia. Kulttuuri auttaa suomalaisia jaksamaan arjen haasteiden keskellä, maailmalta kantautuvista synkistä uutisista huolimatta.

Tapahtuman aihetunnisteet somessa ovat
#kulttuurionperuskallio
#henkinenhuoltovarmuus
#kivivoittaasakset

 

Yhteyshenkilöt

Anna Joutsenniemi, Akavan Erityisalat, viestintäpäällikkö, puh. 040 525 8582

Katariina Mäkelä, Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL
Toiminnanjohtaja
Puh: 040 774 7620

katariina.makela@malry.fi

Nea Leo, Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU
Toiminnanjohtaja
Puh: 044 066 4800

nea.leo@taku.fi

 

Tiedotteen alkuperäinen julkaisuaika 15.4.2024 9.56