Akavan Erityisalat: Määräaikaisten työntekijöiden turvaa vahvistettava heikennysten sijaan

Maan hallitus haluaa mahdollistaa määräaikaisten työsopimusten solmimisen jopa vuodeksi ilman perusteltua syytä. Akavan Erityisalat ei hyväksy esitystä, joka toisi lisää epävarmuutta erityisesti nuorten naisten työuran alkuun. Asiaa pohtii parhaillaan työryhmä, jonka toimikausi päättyy vuoden vaihteessa.

2.12.2024

Pätkätyöt tuovat usein epävarmuutta työuran alkuun.

– Määräaikaiset työsuhteet lisäävät huomattavaa epävarmuutta uransa alkuvaiheessa olevilla nuorilla. Lisäksi määräaikaisuudet kasautuvat erityisesti naisille. Emme hyväksy hallitusohjelman esitystä, jonka mukaan määräaikaisuudet eivät enää tarvitsisi perusteluja, sanoo johtava juristi Jenni Salonen Akavan Erityisaloista.

– Kaikista jäsenistämme 16 prosentilla on määräaikainen työsuhde. Heistä alle 40-vuotiaita on yli 50 prosenttia. Erityisesti korkeakouluissa määräaikaisuudet ovat valitettavan yleisiä, sillä lähes 30 prosenttia korkeakoulusektorilla työskentelevistä jäsenistämme on määräaikaisessa työsuhteessa. Pelkomme on, että hallituksen uudistukset lisäävät määräaikaisten työsuhteiden käyttöä.

– Työsopimussuhteen päättymiseen liittyvä epävarmuus voi aiheuttaa elämänhallinnan ongelmia ja tuoda erityisiä haasteita työn ja perhe-elämän tasapainottamiselle. Epävarmuus työn jatkumisesta heikentää myös työmotivaatiota, Salonen sanoo.

Työmarkkinoiden toimivuus edellyttää selkeitä pelisääntöjä

Akavan Erityisalat pitää tärkeänä, että määräaikainen työsuhde tulee lähtökohtaisesti kyseeseen vain perustellusti. Olennaista on turvata määräaikaisessa työsuhteessa olevan asema.

– Työmarkkinoiden toimivuuden kannalta on olennaista, että määräaikaisten työsuhteiden käyttöön liittyvät pelisäännöt ovat mahdollisimman selkeät ja täsmälliset, Jenni Salonen sanoo.

– Mikäli hanke kuitenkin etenee, perusteettomat määräaikaisuudet tulee vähintäänkin rajata ajallisesti maksimissaan puoleen vuoteen ja niiden käyttö tulee olla vain kertaluonteista. Myös työntekijän irtisanoutuminen tällaisesta työsopimuksesta tulee tehdä mahdolliseksi.

– Samalla ketjutusta koskevaa sääntelyä on tiukennettava nykyisestä. Määräaikaisessa työsuhteessa olevista jäsenistämme jopa 13 prosentilla on yli kuusi palvelussuhdetta nykyiseen työnantajaan. On hyvä, että myös hallitusohjelmassa on perusteettoman ketjutuksen tuomitseva kirjaus, Jenni Salonen sanoo.

– Akavan Erityisalat on tuonut esiin huolensa työelämän monista heikennyksistä tällä hallituskaudella ja pidämme välttämättömänä, että työntekijöiden turvaa vahvistetaan kohtuuttomien heikennysten sijaan.

Hallitusohjelmaan sisältyvää, määräaikaisuuksia koskevaa esitystä valmistelevan työryhmän toimikausi kestää vuoden loppuun. Työryhmässä on keskusjärjestömme Akavan edustus.

Lisätietoja: Jenni Salonen, johtava juristi, Akavan Erityisalat, puh. 050 596 7963

_ _

Tiedotteen alkuperäinen julkaisuaika 2.12.2024 8.00