Akavan Erityisalat, Suomen Geronomiliitto: Suojaimia tarvitaan kipeästi vanhuspalveluihin

Myös vanhuspalveluissa hoidetaan koronaan sairastuneita. Henkilöstölle on varattava asianmukaiset suojavarusteet, vaatii Suomen Geronomiliitto. - Nyt pelkona on, että niukkoja suojavarustevarantoja jaetaan vain sairaaloihin. Liitto pelkää, että koronavirus lähtee leviämään hallitsemattomasti palvelutaloissa.

9.4.2020

– Jäsentemme palautteet kentältä ovat päivä päivältä huolestuttavampia. Huolemme on, että koronatilanne palvelutaloissa ja vanhusten muissa yksiköissä on leviämässä hallitsemattomaksi kuten tapahtui Espanjassa, sanoo Suomen Geronomiliiton puheenjohtaja Tiina Toikka.

Keskustelussa on Suomen Geronomiliiton mielestä liian vähälle huomiolle jäänyt se, että koronaan sairastuneita hoidetaan muuallakin kuin sairaaloissa.

– Vanhuspalveluissa hoidetaan hyvin iäkkäitä koronaan sairastuneita henkilöitä, jotka ovat jo olleet ympärivuorokautisen hoidon piirissä. Sairaita vanhuksia hoitaville jaetaan kuitenkin muita heikommin suojamaskeja ja muita suojavälineitä.

– Tällä hetkellä palvelutaloissa eri puolilla maata on jo vakava määrä tartuntaketjuja ja kuolintapauksia, Toikka muistuttaa.

Myös henkilökunnan työturvallisuus vaarassa

– Olemme huolissamme myös jäsentemme työturvallisuudesta. Vanhustyön asiantuntijoita eli geronomeja on nyt siirretty esimerkiksi sosiaalipalveluista suoraan ”etulinjaan” hoitamaan koronaa sairastavia vanhuksia.

– Kentältä tulevien tietojen mukaan palvelutaloissa koronapotilaita hoitava henkilökunta rajoittaa suojavälineiden käyttöä tai uusiokäyttää kertakäyttöisiä suojia niiden loppumisen pelossa. Tämä ohjeistusta vastaan toimiminen koetaan erittäin ristiriitaisena ja siitä kannetaan huonoa omaatuntoa, Toikka kertoo.

– Henkilökunnalla on suuri huoli siitä, että he tartuttavat ikääntyneitä asiakkaita tai omia läheisiään riittämättömien suojien vuoksi. Yksityisiin hoivakoteihin ei varmuusvaraston suojavarusteita ole edes kaikissa sairaanhoitopiireissä jaettu.

– Myös muistisairaiden hoito on nyt erityisen haasteellista. Muistisairaiden eristäminen ja karanteeni on vaikeaa, koska muistisairas ei muista pysyä huoneessaan eikä henkilökuntaa riitä ohjaamaan ja muistuttamaan asiakkaita. Kuntoutushenkilökuntaa on siirretty hoitotyöhön, eikä ikääntyneiden asukkaiden toimintakyvyn ylläpitoon ole resursseja.

– Jäsenistömme odottaa esimiehiltä ja organisaatioilta nyt selkeitä toimintaohjeita sekä rauhallista harkintaa, vaikka tilanne vaatiikin nopeaa reagointia. Esimerkiksi yksiköiden ja organisaatioiden toivottaisiin kartoittavan henkilöstön osaaminen ennen siirtoja, jotta jokaisen osaaminen olisi myös poikkeusaikana parhaassa mahdollisessa käytössä.

– Henkilökunnassa on myös vajausta sairastumisten ja karanteenien vuoksi ja töissä olevat joustavat tekemällä pitkiä päiviä.

-Toivomme, jos mahdollista, myös pitkäjänteisyyttä. Vaikeasta koronatilanteesta huolimatta peruspalveluita ja -toimintoja ei tule ajaa kokonaan alas, vaan vain sen verran kuin akuutin kriisin hoitaminen vaatii. Muun muassa kuntoutus- ja terapiapalveluista on hyötyä myös poikkeusoloissa, jotta ikääntyneiden asukkaiden kunto ei huonone poikkeustilan aikana tarpeettomasti. Tämä koskee etenkin terveinä pysyneitä ja altistuksen vuoksi karanteenissa olevia asukkaita.

Lisätietoja:
Tiina Toikka, puheenjohtaja, Suomen Geronomiliitto ry
Maistraatinportti 4A, 00240 Helsinki
p. 045 808 8084
tiina.toikka@suomengeronomiliitto.fi
info@suomengeronomiliitto.fi
www.suomengeronomiliitto.fi

Tiedotteen alkuperäinen julkaisuaika 8.4.2020 klo 18.23.