Poikkeustilan aikana terveydenhuollon ammattilaisia voidaan siirtää kiireellisiin tehtäviin, kuten näytteidenottoon. Altistusten minimoimiseksi on perusteltua, että näytteen ottaa potilaan ensikontakti terveydenhuollossa.
Koronan aikana terveydenhuollon ammattilaisilta vaaditaan äärimmäistä joustoa. Potilasturvallisuuden kannalta on oleellista varmistaa henkilöstön osaaminen, kun tehtäviä siirretään. Näytteenotto on keskeisin tehtävä koronadiagnostiikassa ja erityisesti poikkeustilanteessa meillä ei ole varaa näytteenotossa tapahtuviin virheisiin.
Ilta-Sanomat uutisoi 4. huhtikuuta, että henkilöstö altistui ja sairastui Tanskassa koronavirukseen potilaiden väärien negatiivisten testitulosten vuoksi. Uutisessa haastatellun ylilääkärin mukaan testituloksista jopa 15 % voi olla virheellisiä.
Näytteenotto edellyttää erityisosaamista
Akavan sairaanhoitajat ja Taja muistuttaa, että näytteenottotyö edellyttää erityisosaamista. Myös poikkeusoloissa on panostettava näytteenottajien riittävään perehdytykseen, jotta varmistetaan diagnostiikan laatu. Taja pitää välttämättömänä, että poikkeustilanteessa näytteenottotyön perehdytyksestä vastaavat alan korkeakoulutetut asiantuntijat, bioanalyytikot. Laboratorion ja hoitohenkilöstön yhteistyön on sujuttava saumattomasti.
Bioanalyytikot syventyvät opinnoissaan näytteiden ottoon ja niitä sääteleviin kansallisiin ja kansainvälisiin standardeihin sekä suosituksiin. Bioanalyytikoiden osaamista ja ohjausta hyödyntämällä täysimittaisesti voidaan välttää näytteenotossa tapahtuvia virheitä. Se edistää potilasturvallisuutta ja säästää turhilta kustannuksilta.
Kansallinen suositus potilasturvallisuuden varmistamiseksi
Testauksen lisääminen on oleellista, jotta koronaan sairastuneet tunnistetaan nopeasti ja jotta taudin leviäminen estetään. Testien lisääminen edesauttaa sitä, että taudin leviämisestä ja sen torjumisen vaikuttavuudesta saadaan tarvittavat tiedot.
Taja edellyttää, että terveydenhuollon ammattilaiset pääsevät matalalla kynnyksellä testeihin taudin leviämisen estämiseksi ja työturvallisuuden varmistamiseksi. Myös henkilöstön suojavarusteiden riittävyys on varmistettava.
Potilasturvallisuuden varmistamiseksi me tarvitsemme kansallisen suosituksen, mitä osaamista näytteiden ottoon osallistuvilta vaaditaan ja miten osaamisen ylläpitäminen varmistetaan. Tutkimukset osoittavat, että näytteenottotehtävissä toimivilla pitää olla hyvä tutkintoon kuuluva perusopetus ja jatkuva, säännöllinen täydennyskoulutus sekä osaamisen näytöt. Taja pitää tärkeänä, että myös poikkeusoloissa diagnostiikan keskeisimmän tehtävän – näytteenoton – laadusta ei tingitä.
Lisätietoja:
Helena Vertanen, laboratoriohoitaja, THM, puh. 045 125 4351, helena.vertanen@taja.fi
Sina Nordman, bioanalyytikko, sina.nordman@taja.fi
Marjo Virkki, laboratoriohoitaja, TtM, marjo.virkki@taja.fi
Akavan sairaanhoitajat ja Taja on valtakunnallinen sosiaali- ja terveydenhuollon alalla johto- ja asiantuntijatehtävissä toimivien ja alaa opiskelevien etujärjestö.
Tiedotteen alkuperäinen julkaisuaika 5.4.2020.